Tässä artikkelissa julkaistaan potilasvahinkotapauksia, jotka asianosaiset haluavat tuoda julkisuuteen ja joita olen ollut mukana käsittelemässä ja arvioimassa. Kaikki tapaukset julkaistaan siis asianomaisen tahdosta ja omalla nimellä. Artikkelin tarkoituksena ei ole osoittaa syyllisiä tai leimata julkisen tai yksityisen terveydenhuollon toimijoita. On itsestään selvää, että potilasvahinkoja tapahtuu, koska lääketiede tai hoidot eivät koskaan ole 100%:sia missään mielessä. Asian ydin onkin siinä, miten nämä vahingot sitten myöhemmin käsitellään ja miten potilasvahingon kärsineen asema näissä käsittelyissä huomioidaan.

Pyrimme lisäämään tietoisuutta potilasvahingoista yleisellä tasolla ja tuomaan ne lähemmäs tavallisen ihmisen elämää, koska koko sana ”potilasvahinko” on jotenkin sellainen, että se mielellään jätetään kaiken keskustelun ulkopuolelle negatiivisuutensa vuoksi. Ja ne ketkä vahingoista uskaltavat aloittaa keskustelua, eivät välttämättä tiedä niistä riittävästi. Ensinnäkin meidän kaikkien pitäisi osata asettua potilasvahingon kärsineen asemaan, jotta pystyisimme löytämään eettistä tarkastelua kestävän objektiivisen mielipiteen. Väitän ettei potilasvahinkojen käsittely tule ikinä muuttumaan miksikään, eikä potilasvahingon kärsineiden ihmisten tilanne yhtään paranemaan, ellei niistä puhuta avoimesti julkisuudessa.

—

Minun kohdallani potilasvahingolla oli hyvin vakavia seurauksia. Menin kävellen sairaalaan kirurgiseen toimenpiteeseen. Toimenpide ei onnistunut suunnitelmien mukaisesti. Vahingon vuoksi olin tajuttomana teho-osastolla useita päiviä. Tällöin lääkäri puhui vaikeasta tilanteestani vakavasti poikani kanssa, jonka jälkeen hän oli jo alkanut miettiä hautajaisia. Olin yhteensä noin vuoden ajan sairaalahoidossa ja kävin vähintään kolmesti kuoleman lähellä. Minulle jäi vakavia ja pysyviä rajoitteita liikunta- ja puhekykyyni. Kaiken lisäksi en enää koskaan voi syödä tai juoda mitään, sillä nielemisrefleksini tuhoutui lähes täysin. Minut ruokitaan neljästi päivässä nesteravinnolla suoraan vatsapeitteisiin ja mahalaukkuun tehdyn reiän kautta (gastrostooma). Loppuelämäni kuluu näin ollen väistämättä toisten autettavana ja hoidettavana. Tämä perustavanlaatuinen rajoittuneisuuteni on minulle erityisen raskas, sillä olen edelleen täysin tietoinen paitsi ympäristöstäni myös tilastani, niin että ymmärrän ja havaitsen asiat miltei normaalisti. Elän siis eräänlaisena vankina vikaantuneessa ruumiissani.

Tapani Suomela ja omaiset

Uusia tuulia
Vuonna 2007 varatuomari Joni Siikavirta perusti Lakiasiaintoimisto Suomen Potilasvahinkoapu Oy:n ja pyysi minua toimimaan yksityisenä ja täysin riippumattomana lääkäriasiantuntijana potilasvahinkoasioissa. Suomessa oli aiemmin toiminut vain vakuutusyhtiöiden rahoittamat Potilasvakuutuskeskus ja Potilasvahinkolautakunta, joissa oli ollut työssä lääkäreitä niiden toiminnan alusta saakka. Mutta tässä oli nyt kyseessä jotain aivan uutta: yksityinen, täysin vakuutusyhtiöiden tai valtion tai kuntien suorasta rahoituksesta riippumaton yritys, jonka päätehtävänä oli ajaa potilasvahingon kärsineiden ihmisten asiaa.

Musta lammas
Mietin tätä ehdotusta pitkään. Olin jo saavuttanut jonkin verran näkemystä lääkärintyöstä ja todennut, etteivät annetut hoidot aina onnistuneet. Joidenkin näiden potilaiden kohtalo oli todella karu. Jos lähtisin potilasvahinkoasiantuntijan tehtävään, tarkoittaisi se julkista astumista tähän ehkä tulevan työurani kannalta vaaralliseenkin pestiin. Oli itse asiassa jo tässä vaiheessa täysin selvää, että se tulisi aiheuttamaan minulle vaikeuksia kollegoiden piirissä. Näin sen vuoksi, että esimerkiksi joidenkin ylilääkäritason lääkäreiden näkemykset potilaan oikeuksista olivat jääneet kymmeniä vuosia potilaan oikeuksien kehittymisestä jälkeen. Potilas ei joidenkin lääkäreiden mielestä esimerkiksi saisi lainkaan päättää hoidostaan, vaan päätöksen tekisi aina lääkäri ja jos virheitä tapahtui niitä pyrittäisiin aktiivisesti lakaisemaan maton alle piiloon. Näin ollen nämä kollegat eivät ikinä tulisi ymmärtämään tai hyväksymään tätä ratkaisua ja minua pidettäisiin ikuisena mustana lampaana tämän porukan piirissä.

Mitä minulle tapahtuu ?
Miksi tällaista potilasvahinkoasiantuntija-lääkäriä, joka toimii itsenäisesti ja julkisesti nousee esiin, ei sitten vielä Suomessa ollut ? Varmasti monet lääkärit olivat jo vuosia aiemmin huomanneet etteivät päätökset näissä potilasvahinkoja käsittelevissä instansseissa aina johtaneet vakuutuskorvauksiin potilasvahingosta, vaikka perusteita korvauksille olisi ollut. Ehkä nämä lääkärit olivat havainneet tällaisen asian ajamiseen liittyvät omaan urakehitykseensä vaikuttavat suuret riskit, puhumattakaan joidenkin kollegoiden ja Lääkäriliiton negatiivisesta suhtautumisesta. Ehkä he olivat kysyneet itseltään: ”Mitä minulle tapahtuu jos minä lähden tällaista asiaa viemään julkisesti eteenpäin?”. Ja sitten vain jatkaneet uraansa kuten siihenkin saakka, koska olivat arvioineet nämä henkilökohtaiset riskit liian suuriksi.

Väärä kysymys
Ravistelin ja tutkiskelin itseäni, etiikkaani ja tutkiskelin tätä kokonaisuutta joka suunnalta. Tulin siihen tulokseen että tuo kysymys oli täysin väärä. Paremminkin pitää kysyä: ”Mitä potilasvahingon kärsineelle tapahtuu jos kukaan ei häntä auta tuossa toivottomassa tilanteessaan?”. Tämä oli juuri se kysymys, mikä pitikin kysyä. Mitä tapahtuu sellaiselle ihmiselle, jonka kohdalla on tapahtunut vakava potilasvahinko ja hänen työkykynsä ja terveytensä on sen seurauksena poissa ? Mitä hänelle tapahtuu silloin jos tämä potilasvahinko vielä ristitään tavalliseksi hoitoon liittyväksi asiaksi, eikä hän saa mitään korvauksia tästä vahingosta ? Pärjääkö hänen perheensä kuten aiemminkin ? Katkeroituuko hän järjestelmälle ja ehkä lääkäreillekin ? Vai ymmärtääkö hän edes että tällainen vahinko on ylipäätään tapahtunut ? Aavistelen, että jos oikeus ei toteudu yksilön kohdalla on se vähintään yhtä suuri isku ihmiselle kuin se, että tällainen valitettava vahinko on tapahtunut. Jokainen meistä ymmärtää jos jokin asia menee joskus pieleen, ja osaa antaa anteeksi. Mutta kukaan meistä ei ymmärrä – eikä anna anteeksi – jos tällaista asiaa aletaan peitellä. Yksittäinen ihminen on kuitenkin niin heikko näiden kasvottomien järjestelmien edessä, että hän ei pärjää siinä tilanteessa yksin. Hän tarvitsee kaiken tuen minkä hän vain voi saada.

Ensimmäiset tapaukset
Jo lyhyessä ajassa kävikin selväksi, että potilaat ja heidän omaisensa todella tarvitsivat asiantuntija-apua, sekä lääketieteellistä että juridista. Lääketieteellistä sen vuoksi, etteivät lakimiehet aina yksinään pysty ymmärtämään tai hahmottamaan mitä monimutkaisissa hoitoketjuissa on voinut mennä pieleen. Ja oikeudellista apua jo heti senkin vuoksi, että jopa potilaspapereiden saaminenkin saattoi olla hyvin vaikeaa, koska jotkin hoitolaitokset eivät halunneet noudattaa lakia ja esimerkiksi luovuttaa näitä papereita tarkasteltavaksi ilman kovistelua. Kävi selväksi, ettei suomalaisessa potilasvahinkokäsittelyssä oikeus ainakaan kaikkien kohdalla toteudu sillä tavoin kuin sen voisi olettaa toteutuvan. Kukaan ei automaattisesti tässä sairaanhoitojärjestelmässä pidä vahingon kärsineiden puolta vaan tarvitaan aktiiviset omaiset ja paljon työtä, jotta potilaan oikeuksista saadaan pidettyä kiinni. Monet asiakkaamme olivatkin hermoraunioita jo sen vuoksi, ettei virheitä oltu myönnetty eikä anteeksi pyydelty. Asiaa jouduttiin viemään valitusten kautta yhä eteenpäin ja eteenpäin. Yhteistoiminnallamme varatuomari Siikavirran kanssa saimme oikeuden toteutumaan useissa monimutkaisissa tapauksissa ja se rohkaisi meitä. Virheet lopultakin myönnettiin ja pitkällisen taistelun jälkeen vahingonkärsijät saivat viimeinkin rauhan.

Potilasvahinkojen imago
Suomessa potilasvahinkoasioiden selvittelyssä ei ole kyse siitä, että potilaat, heidän omaisensa tai lakimiehet hyötyisivät jättimäisistä korvauksista, kuten ehkä Amerikassa on asia. Suomessa kyse on vain siitä, että ihmiset saavat kärsimänsä vahingot kohtuudella korvatuiksi. Asiaa täytyy ajatella myös laajempana kokonaisuutena. Kun kerran potilasvahinkovakuutus on lakisääteinen, tulisi tämän vakuutuksen todella korvata kaikki ne vahingot, jotka potilasvahingoksi sopivat. Ei tässä ole mitään negatiivista tai huonoa. Ei tämä ole mikään sellainen peikko jota vastaan kenenkään tulisi taistella. Ei potilasvahinko ole sen kummempi asia kuin meille paljon tutumpi liikennevahinkokaan. Mutta potilasvahingon kärsijät ovat ne jotka kipeimmin tarvitsevat sitä hyväksyntää ja virheiden myöntämistä. Paljon kipeämmin kuin jonkin auton peltivauriot.

Asiantuntijat
Vaikka potilasvahinkoepäilyt arvioi vakuutusyhtiöiden palkkaama asiantuntija, ei se välttämättä tee näistä henkilöistä riippuvaisia vakuutusyhtiöiden korvauspolitiikasta ja/tai taloudellisista tavoitteista. Käytännössä kuitenkin olemme todenneet, että potilasvahinkoasioiden tutkimisessa ja tilanteiden tulkitsemisessa on usein parantamisen varaa ja etenkin monimutkaisissa tapauksissa (esim. 500 sivua potilaskertomusta) punainen lanka saattaa jäädä näiltä asiantuntijoilta löytymättä ja korvaukset evätään. Olemme itse jaksaneet perata nuo monimutkaisetkin tapaukset huomattavasti tarkemmin läpi, ja usein löytäneetkin korvattavuudelle vahvat perusteet.

Sairaanhoitohenkilökunnan oikeusturva
Ajoittain myös terveyden- ja sairaanhoidon henkilökuntaa pidetään syyllisinä sellaissa tapauksissa, joissa he kuitenkin ovat toimineet täysin oikein. Myös tämän vuoksi on tärkeää, että vahinkotapaukset ja -epäilyt käsitellään mahdollisimman huolellisesti siten, ettei virheellisiä käsityksiä pääsisi syntymään. Potilasvahinko on aina raskas asia myös hoitaneelle taholle. Inhimillisistä syistä oman toiminnan objektiivinen arviointi ja oman virheen myöntäminen voi kuitenkin olla vaikeaa, etenkin jos myöntämiseen sisältyy henkilökohtainen taloudellinen riski. Tämän vuoksi tarvitaan sellainen riippumaton ja luotettava taho, jossa asiat käsitellään asianmukaisesti kaikkien osapuolten kannalta asiaa arvioiden. Vahingonkärsineen tulisi voida luottaa siihen, että kaikkien asianosaisten oikeuksista automaattisesti huolehdittaisiin.

Lopuksi
Potilasvahinkoasioiden ajaminen ja hoitaminen mahdollisimman hyvin parantaa sekä potilaan että hoitohenkilöstön oikeusturvaa. Lisäkustannuksia tietysti aiheutuu vakuutusyhtiöille ja sairaanhoitopiireille jos kaikki vahingot korvataan potilasvahinkoina. Joskus yksittäisessä vahinkotapahtumassa voi olla kyseessä jopa elinikäinen vamma ja euromääräisenä seitsennumeroinen loppusumma. Toivottavasti lisälasku vähitellen johtaisi siihen, että päättäjät huomaisivat tulevan halvimmaksi kun vakavia vahinkoja ei päästetä syntymään. Otetaan esimerkkinä vaikka kiireinen päivystyspoliklinikkapiste, jossa nuoret vastavalmistuneet päivystäjät hoitavat liukuhihnalta potilaita 24 tunnin vuoroissa. Vain osa lääkäreistä selviytyy näistä työvuoroista ilman hoitovirheitä. Miksi vuorot sitten ovat 24 tuntia yhtä soittoa ? Miksi siellä on kiireistä ? Miksi siellä päivystää yksi lääkäri eikä kaksi ? Ehkä siksi että siellä säästetään rahaa. Kaikki on mitattavissa rahassa ja niin ovat myös potilasvahingot. Valitettavasti.

Olen jättänyt yhteistyön Suomen Potilasvahinkoapu Oy:n kanssa vuonna 2014. Tämän seitsemän vuoden yhteistyön aikana minulle on kertynyt kattava kokemus potilasvahinkoprosessin kulusta ja suuresta määrästä monimutkaisia tapauksia. Arvioin tarvittaessa potilasvahinkotapauksia edelleenkin potilaiden tai muiden tahojen toimeksiannosta. Toimin aina omalla nimelläni, täysin riippumattomasti ja lääketieteellisellä tutkimustiedolla perustellen.