Suomalaisen terveydenhuollon nousu ja tuho

Nykytilanteen taustat

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan terveydenhuoltojärjestelmä on rakennettu pääpiirteissään 60- ja 70- ja 80-luvuilla. Tuolloin luotiin pohja erikoissairaanhoidon ja avoterveydenhoidon jaolle ja pyrittiin jakamaan terveyden- ja sairaanhoidon resurssit mahdollisimman tasaisesti niitä tarvitseville. 90-luvun lamasta lähtien ja enenevästi 2000-luvulle tultaessa ovat kustannukset nousseet keskiöön. Uudistuksen tarve on havaittu jo vähintäänkin 10 vuotta sitten ja muutoksen valmistelutyö on edelleen kesken.

Sote-uudistus horisontissa

Koko valtakuntaa koskevan sote-uudistuksen vääjäämättä lähestyessä on ehkä aiheellista analysoida uudistuksen toteuttamisen suunniteltua tapaa ja sen seurauksia.

1. Suomalainen terveyden- ja sairaanhoito tulee olemaan uudistuksen suurin häviäjä

Uudistuksen lähtökohtana on potilaiden kanavoiminen yksityiselle sektorille kunnan maksusitoumuksilla. Kunnallinen terveyden- ja sairaanhoito onkin uudistuksen häviäjä, eli juuri se järjestelmä joka on ollut suomalaisen terveyden-ja sairaanhoidon perustana. Järjestelyn seurausvaikutuksena todennäköisesti vain osa lääkäreistä jää julkiselle sektorille työhön, sama kertautuu monessa muussa ammattiryhmässä. Tämä kehitys kuristaa julkisen sektorin toimintakykyä entisestään.

Sote-uudistusta edeltävästi yrityskaupat ovat selvästi lisääntyneet. Näistä on kymmeniä esimerkkejä. Kaupoissa on yksi yhteinen piirre: suomalaista yritystä ostetaan kiivaaseen tahtiin ulkomaisten pääomasijoittajien haltuun.

Näin ollen kokonaisuutena suomalainen terveyden- ja sairaanhoito tulee olemaan uudistuksen suurin häviäjä.

2. Suomalaiset pienyrittäjät ajetaan nurkkaan

Jo tässä vaiheessa on melko selvää, että julkisen rahan maksusitoumuksia ei tulla myöntämään suomalaisten pyörittämiin pikkuyrityksiin suoraan. Vaatimuksina tulee näillä näkymin olemaan ”riittävän” isojen sote-keskusten olemassaolo. Sehän tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikki pienet yksiköt sivuutetaan. Eli juuri ne pienet yksiköt ja palveluntuottajat, jotka ovat yleisesti suomalaisessa omistuksessa halutaan sivuuttaa suunnitellussa järjestelmäuudistuksessa. Tällaisia ovat esimerkiksi pienet sairaanhoitoyritykset, fysioterapeuttiyrittäjät, yksityiset lääkäritoiminimiyrittäjät ja niin edelleen.

3. Näennäismarkkinatalous jyllää

Niin sanottu näennäismarkkinatalous on tyypillinen tapa hoitaa suomalaisia yhteisiä asioita alasta riippumatta. Maan tapahan on yleisesti kerätä kansalta rahat pois veroina ja maksuina ja sen jälkeen poliittisella päätöksentekomallilla ratkaistaan mikä toimija saa tuottaa kansan tarvitsemat palvelut. Vapaata ei siis suomalaisen sote-uudistuksenkaan kovaan ääneen rummutettu ”valinnanvapaus” tule olemaan.

Todellinen vapaushan olisi tietysti sitä, että ihminen saisi itse täysin vapaasti valita palveluntuottajan ja haluamansa lääkärin tai  fysioterapeutin tai sairaanhoitajan.

Ennustan useimmilla paikkakunnilla ”vapauden” jäävän kahden välille – joko kunnan oman terveyskeskuksen tai ulkomaisissa käsissä olevan yksityisen terveyden- ja sairaanhoidon yksikön välille. Sellaista tilannettahan ei kukaan voi tosissaan kuvailla markkinataloudellisena valinnanvapautena vaan kyseessä on tyypillinen näennäismarkkinatalouden ilmentymä.

Punakone yskii ja epäilijöiden joukko kasvaa

Sosialistileiri on ilmeisesti sote-uudistuksen suurin epäilijä ja vastustaja. Heidän lähtökohtanaan on todennäköisesti vanhan, tiukasti hyvinvointiyhteiskunnan komennossa olevan järjestelmän säilyttäminen, kuinkas muutenkaan. On kuitenkin selvää, että terveyden- ja sairaanhoitojärjestelmän on aika muuttua ja kehittyä, sillä se ei ole monestakaan syystä kyennyt vastaamaan niihin haasteisiin, jotka sille on nykypäivänä asetettu.

Monet muutkin kriitikot ovat havainneet sote-uudistuksen miljardiluokan säästötavoitteiden kovin optimistiset lähtökohdat, etenkin kun muissa maissa kustannukset ovat ”valinnanvapauteen” siirtymisen jälkeen oleellisesti nousseet. Siten vaikuttaa epätodennäköiseltä, että Suomessa nykyisellä tavalla suunniteltu uudistus säästäisi rahaa tai parantaisi potilaan saamaa hoitoa.

Suurin kannattaja suunnitellulle sote-uudistukselle löytyy todennäköisesti suurista terveyden- ja sairaanhoidon yrityksistä. Nämä ovat Suomessa pääsääntöisesti ulkomaalaisessa omistuksessa.

Lopuksi

Olen henkilökohtaisesti kokenut julkisen terveydenhuollon hyvät ja huonot puolet pitkän julkisen puolen työurani aikana. Kyllä siellä olisi korjattavaa. Mielestäni julkisella sektorilla katse pitäisi ensin kääntää terveyden- ja sairaanhoidon hallinnon kokoon ja tehokkuuteen sekä korruption kitkemiseen. Seuraavassa vaiheessa tulisi aloittaa priorisointikeskustelu. Potilas pitäisi nostaa keskiöön sen sijaan, että esimerkiksi henkilökunnan lomautuksilla yritetään jääräpäisesti päästä kvartaalijohtamisen asettamiin säästötavoitteisiin tilanteessa jossa useiden kuukausien potilasjono koko ajan odottaa oven takana.

Potilaan ja veronmaksajan kannalta yksi ylimitoitettua julkista sektoria vieläkin kehnompi ratkaisu näiden palveluiden järjestämiseen on olemassa, nimittäin sellainen, että paisutetaan julkisen sektorin kaveriksi pari ulkolaista terveyspalveluyritystä, joiden fokus on ainoastaan voitontavoittelussa.

Kun veronmaksaja pakotetaan samanaikaisesti naimisiin sosialistin ja kapitalistin kanssa on tiedossa lisääntyvää korruptiota ja lihavia riitoja. Potilaasta tulee poliittinen pelinappula ja potilaan ohjailusta vallankäytön väline, sillä se kuka kontrolloi potilasvirtoja kontrolloi terveyden- ja sairaanhoidon taloutta ja siten hyvin laajaa
osiota suomalaisesta yhteiskunnasta.

Kirjoittaja on turkulainen yksityislääkäri ja yrittäjä, jolla on laaja kokemus suomalaisesta julkisesta ja yksityisestä terveydenhuollosta.