Potilassuhde syntyy silloin kun potilas hakeutuu lääkärin vastaanotolle ja jatkuu sellaisena vähintäänkin hoidon päättymiseen saakka. Potilaan hoidossa tulee mielestäni erityisesti huomioida potilaan oikeudet ja huolehtia riittävästä yhteisymmärryksestä hoitolinjoja mietittäessä. Tämä mm. sen vuoksi ettei lääketiede ole sellaista, että voitaisiin tehdä joku yleispätevä käypä hoito-suositus joka tilanteeseen. Lääkärin työ on lääketieteellisen tutkimuksen tuottaman tiedon arviointia ja soveltamista, joka päivä ja jokaisen potilaan kohdalla. Jopa täsmälleen samanlaista sairautta tulee hoitaa erilaisilla potilailla eri tavoin — niin se vain on. Ja hyvä lääkäri osaa valita kunkin potilaan kohdalla sen parhaan tavan hoitaa juuri tätä potilasta.

Potilaan kohtaaminen lääkärin vastaanotolla on myös taitolaji. Esimerkiksi pelkkä aikatekijä voi estää asioiden selviämisen. Pidin joskus terveyskeskuslääkärin sijaisena toimiessani joka päivä vastaanottoa, jossa ajat oli laitettu 15 minuutiksi potilasta kohden. Parhaimmillaan tai pahimmillaan tuossa 15 minuutissa ehdittiin vanhukselta ottaa vaatteet pois. Sellaista lääkärintyötä, jossa on jatkuva kiire ja asioita jää kiireen vuoksi hoitamatta, ei mielestäni tulisi taloudellisten näkökohtien pakottamana tarjota. Nykypäivän trendi kuitenkin on se, että pyritään tuottamaan palvelut mahdollisimman halvalla – eikä tälle trendille näy loppua.

Pidän lääkärin työstä. Toisaalta olen luonteeltani melko perfektionisti ja se asettaakin haasteen – minulle. Tavoitteeni lääkärinä on tarjota potilaalle mahdollisimman korkeatasoista hoitoa kaikissa tilanteissa. Pyrin hoitamaan kaikki potilaani niin hyvin kuin osaan, toisaalta tunnen myös omat rajoitteeni. Jotkin asiat hoitaa joku toinen vielä paremmin ja silloin kannattaakin konsultoida. Mielestäni ns. toiset mielipiteet ovat potilaan etu kaikissa tilanteissa, etenkin silloin jos hoitoratkaisuihin vaikuttavat seikat eivät ole sataprosenttisen selviä.