Koronapandemiasta osa 2

Koronapandemia on kurittanut maailmaa viimeiset pari vuotta ja nyt todennäköisesti ollaankin näiden suurempien epidemia-aaltojen osalta tauti jo selätetty. Nyt on sopiva hetki vetää vähän yhteen miten vaarallisesta taudista on kyse, mitkä ikäryhmät vakavaan tautimuotoon sairastuvat ja minkälaista suojaa rokotteet antavat ja kuka niistä eniten hyötyy.

Koronaviruspandemian dataa
Pandemian edetessä kumuloituu arvokasta informaatiota koronaviruksesta ja sen epidemiologisista parametreista. Meillä alkaa siiis olla käsillä hyvinkin mielenkiintoista dataa ja isoissa aineistoissa.

16.10.2021 CDC raportoi USA:ssa olleen 44 801 768 tapausta ja 722 212 kuolemantapausta eli koronakuolleisuus USA:ssa on ollut kokonaisuutena luokkaa 1,61% (Lähde CDC). Suomessa tapauksia on ollut 149 897 ja koronakuolemia 1113 eli 0,74% (Lähde THL 15.10.2021).

Siten tässä vaiheessa voi jo todeta, että tämän koronapandemian kuolleisuus alittaa Suomessa selvästi kuolleisuuden USA:ssa. Mikä tähän on syynä? Varmasti tämä on  ollut monien tekijöiden summa. Esimerkiksi suhteellisen harva asutus, sosiaalisten kontaktien vähäinen määrä, miljoonakaupunkien puute ja epidemian pääaallon myöhäisempi sijoittuminen ovat olleet pääasialliset seikat ja toisaalta se että suomalainen 65-vuotias väestö osasi suojata itsensä epidemian alkuvaiheessa rokottamattomana hyvin. Toki pitää huomioida että suomalainen terveyden- ja sairaanhoito ja tehohoito ovat korkeatasoisia ja onnistuivat nekin todennäköisesti tehtävässään hyvin.

Ikäryhmäkohortit
Lähde: CDC 17.10.2021
Tapausten kokonaismäärä 36 603 123
Koronakuolemien kokonaismäärä 584 720
Kokonaiskoronakuolleisuus 1,59%

Ikäkohortteihin jaoteltuina koronatapaukset ja mortaliteetti kun koronatapausten kokonaismäärä on 36 603 123. Lähde: CDC.

0-4-vuotiaat: 880 259 tapausta 220 kuolemaa eli 0,025% kuolemanriski
5-11-vuotiaat: 1 861 769 tapausta 145 kuolemaa eli 0,0078% kuolemanriski
12-15-vuotiaat: 1 505 873 tapausta 166 kuolemaa eli 0,011% kuolemanriski
16-17-vuotiaat: 965 778 tapausta 149 kuolemaa eli 0,015% kuolemanriski
18-29-vuotiaat: 7 752 869 tapausta 3 813 kuolemaa eli 0,049% kuolemanriski
30-39-vuotiaat: 5 851 092 tapausta 9 025 kuolemaa eli 0,15% kuolemanriski
40-49-vuotiaat: 5 129 572 tapausta 21 065 kuolemaa eli 0,41% kuolemanriski
50-64-vuotiaat: 6 797 859 tapausta 96 991 kuolemaa eli 1,43% kuolemanriski
65-74 vuotiaat: 2 517 741 tapausta 127 638 kuolemaa eli 5,07% kuolemanriski
75-84-vuotiaat: 1 276 981 tapausta 155 418 kuolemaa eli 12,17% kuolemanriski
85- vuotiaat: 695 643 tapausta 170 021 kuolemaa eli 24,44% kuolemanriski

Edelläolevasta voidaan suoraan todeta, että kuoleman riski yli 65-vuotiailla on korkea. Yli 85-vuotiaista on siis kuollut jopa neljäsosa. Toisaalta lasten ja nuorten aikuisten (<30v) kuolleisuus on hyvin matala (alle 0,1%) ja 30-50-vuotiaidenkin vielä 0,1-0,5% haarukassa.

Koronarokotteitten tehosta
Haluan tuoda esille viisi pääkohtaa rokotuksista:

Koronarokotteiden tehosta (CDC)

1. Rokotteet vähentävät sairastumista sairaalahoitoa vaativaan koronavirusinfektioon 90-100%
2. Rokotteet vähentävät oireisen taudin kehittymistä 54-86%
3. Rokotteet vähentävät alfa-variantin aiheuttamaa tautia 65-92%, deltavariantin 36-80%
4. Rokotteet vähentävät immunosupressoiduilla potilailla vakavan koronavirusinfektion riskiä 72%-81%
5. Rokotteet eivät estä tautiin sairastumista, eli eivät tee ihmistä immuuniksi koronavirukselle. Rokotteet eivät siis myöskään estä taudin levittämistä. Rokotteiden vasta-ainevaste heikkenee ajan mukana vähitellen ja se on melko lyhytkestoinen useimpiin kauan käytössä olleisiin perusrokotusohjelman rokotuksiin verrattuna.

Koronarokotusten tehosta immuunipuutteisilla (CDC)

Koronarokotteiden tehosta eri virusvariantteihin (CDC)

Koronavirus muuntuu koko ajan. Deltavarianttiin rokotteiden teho on ollut selvästi heikompi kuin alfavarianttiin. On mahdollista että tulevaisuudessa kehittyy vielä jokin muu variantti, joka sitten voi aiheuttaa infektioryppäitä ja levitä koko maailmaan. Todennäköisesti rokote antaa jonkin verran suojaa myös tällaista varianttia vastaan.

(Lähde: CDC (1))

Rokotuksen jälkeiset suojaavat vasta-ainetasot
Vasta-ainetasoja on seurattu tutkimuksissa ja todettu seuraavanlaisia tuloksia:

ennen 1. rokotusta 1,25
ennen 2. rokotusta 1256
1vko 2. rokotuksen jälkeen 24 534
6vko 2. rokotuksen jälkeen 12 752
12vko 2. rokotuksen jälkeen 5226
6kk 2. rokotuksen jälkeen 1383

Näin ollen teoreettinen vasta-aineiden suoja on siis parhaimmillaan toisen rokotuksen jälkeen mutta heikkenee selvästi 3kk kohdalla toisesta rokotteesta ollen 6kk kohdalla toisesta rokotteesta samalla tasolla kuin yhden rokotuksen jälkeen. (2)

Tämä siis tehosta ja tehon kestosta, sitten haittavaikutuksiin.

Koronarokotteitten haittavaikutuksista
USA:ssa on 12.10.2021 mennessä annettu yli 403 miljoonaa rokoteannosta. Rokotteet ovat olleet turvallisia ja niitä on arvioitu kliinisissä tutkimuksissa joissa on ollut kymmeniä tuhansia osallistujia. (3)

Comirnaty (Pfizer) -koronarokotteen haittavaikutusprofiili valmisteyhteenvedosta.

J&J/Janssenin rokotteen jälkeen tuli tukoksia joihinkin verisuoniin, tätä sivuvaikutusta todettiin seitsemällä rokotetulla miljoonasta ikäkohortissa 18-49-vuotiaat. Eli 0,0007%:lla. Muissa ikäkohorteissa se oli vielä harvinaisempi. Tämän tultua esille Suomessa on käytetty lähinnä Pfizerin (Comirnaty) tai Modernan rokotetta (Spikevax). (3)

Pfizerin Comirnaty-rokotteeseen ja Spikevaxiin (Moderna) on liittynyt vähäinen sydänlihaksen tulehduksen riski. Kaivelin tätä rokotteisiin liittyvää myokardiitti / perikardiittiriskiä hieman tarkemmin. USA:n armeija raportoi 23 tapauksesta 2,8 miljoonan koronarokotteen jälkeen (4) Israelilaiset ovat raportoineet 1:3000 – 1:6000 riskistä etenkin 16-24 vuotiailla miehillä, 90% sydäntulehdustapauksista oli miehiä. (5) Euroopassa EMA (European Medicines Agency) mukaan sydäntulehduksen riski on ollut kaikkiaan 138 tapausta 177 miljoonaa rokotusta kohden Comirnatyyn liittyen ja 19 tapausta 20 miljoonaaa rokotusta kohden Spikevaxiin liittyen. Eli 0,000078% tai 0,000095%. (6)

Science 1 Jun 2021: The COVID-19 vaccine made by Pfizer and BioNTech appears to put young men at elevated risk of developing a heart muscle inflammation called myocarditis, researchers in Israel say. In a report submitted today to the Israeli Ministry of Health, they conclude that between one in 3000 and one in 6000 men ages 16 to 24 who received the vaccine developed the rare condition. But most cases were mild and resolved within a few weeks, which is typical for myocarditis. ”I can’t imagine it’s going to be anything that would cause medical people to say we shouldn’t vaccinate kids,” says Douglas Diekema, a pediatrician and bioethicist at Seattle Children’s Hospital.

Vaikuttaa siis siltä, että nuorilla miehillä, joilla immuunivaste rokotuksille on kaikkein voimakkain, kehittyy sydänlihastulehdus herkimmin. Mikäli riski nuorilla miehillä on niinkin korkea kuin yllämainittu israelilaisten julkaisema 1:3000 eli 0,03% se ylittää tässä ikäkohortissa koronavirusinfektioon liittyvän kuolemanriskin. Suurin osa sydänlihastulehduksista paranee spontaanisti mutta israelilaiset ovat raportoineet myös kahdesta kuolemaan johtaneesta tapauksesta. Siten tämä sivuvaikutus olisi ehdottomasti otettava huomioon rokotusstrategiassa. Näiden lukujen valossa näyttää kuitenkin siltä, että rokotteesta on enemmän hyötyä kuin haittaa ja sen vuoksi sitä yleisesti suositellaan myös nuorille aikuisille.

Näyttö tukee rokotteiden käyttämistä
Edellä oleva data tukee vahvasti rokotteiden käyttöä. Hyöty on kaikkein selkein riskiryhmäläisillä ja yli 65-vuotiailla. Näin ollen suosittelen vahvasti koronarokotusta kaikille riskiryhmäläisille ja kaikille yli 65-vuotiaille. Tehosterokotukset ovat näillä ryhmillä todennäköisesti tarpeen noin puolen vuoden välein, mutta vielä ei käsillä ole tarkkaa tietoa tehosterokotusten vasta-ainevasteista ja niiden kestosta. Terveillä lapsilla ja terveillä nuorilla aikuisilla koronavirusinfektion oirekuva on pääsääntöisesti lievä ja kuolleisuus on hyvin vähäinen. Nuorilla miehillä rokotteeseen liittyy vähäinen sydänlihastulehduksen riski. Näillä ryhmillä olisinkin hieman varovaisempi rokottamisinnon suhteen. Niin sanottu laumasuoja kyllä saavutetaan silläkin tavoin, että suuri osa näistä nuorista sairastaa joko lieväoireisen tai jopa oireettoman koronavirusinfektion ajan mittaan.

Pandemiasta yksilönvapauksiin
En oikein osaa enää olla huolissani koronapandemiasta. Meillähän on jo käytössämme tehokkaaksi todettu rokote joka vähentää sairaalahoitojen tarvetta ja vähentää selvästi kuolleisuutta. Me tunnemme itse viruksen, taudinkulun ja tiedämme eri ikäkohorttien riskit ja ominaispiirteet. On siten todennäköistä että pandemia painuu vähitellen marginaaliin mutta toivottavasti siitä opitaan mahdollisimman paljon tulevaisuutta ajatellen, sillä ei tämä varmasti ainoaksi pandemiaksi tällä vuosisadalla jää.

Pandemian sijaan olen hieman huolissani niistä ilmiöistä joita rokotekriittiset ja rokoteuskovaiset ovat saaneet viimeisen parin vuoden aikana aikaiseksi.

Koronarokotteet ovat jakaneet kansaa
Koronaan liittyvä keskustelu on Suomessa ollut jossakin määrin äärilaitojen pauhaamista alusta saakka: meillä on voimakkaan rokotekriittisiä henkilöitä ja toisaalta täytyy sanoa että myös sokeasti rokoteuskovaisiakin.

Rokotekriittisyys on mennyt joskus jopa paranoidisuuden puolelle, esimerkiksi uskotaan että rokote vaikuttaa hedelmällisyyteen tai aiheuttaa jotakin sellaista, jota ei kuitenkaan ole tullut vakuuttavasti esille valtavasta rokotemäärästä ja siitä kertyneestä kokemuksesta huolimatta. Rokotekriittisten kannattaisikin nyt käydä se lääketieteellinen tieto läpi jota on valtavasti saatavilla. Ne pelot joita rokotukseen on liittynyt, eivät ole realisoituneet ja skeptisinkin riskiryhmäläinen varmasti uskaltaa nyt rokotuksen ottaa. Todennäköisesti mitään haittoja ei rokotukseen liity ja todennäköisesti siitä saa suojan sairaalahoitoista koronavirusinfektiota vastaan. Toivoisin, että rokotekriittisimmätkin nämä johtopäätökset hyväksyisivät kiistattomina faktoina.

Rokoteuskovaisuus on yhtä lailla mielestäni mennyt usein liian pitkälle. Luullaan esimerkiksi että koronavirusepidemia loppuisi ikuisiksi ajoiksi kun kaikki vain ottaisivat rokotteen. Eihän siinä niin käy vaan virusta liikkuisi kyllä väestössä mutta se aiheuttaisi lievempiä taudinkuvia ja sairaalakuormitus olisi vähäisempää. Ja jos kehittyisi uusi variantti, johon olemassa olevilla rokotteilla ei saataisi tehoa, pitäisi kehittää uusi rokote. Eli ihan niin yksinkertaista tämä ei ole että yhtä piikkiä jakamalla asia olisi kokonaan ja ikusiksi ajoiksi hoidettu.

Minusta suomalaiset ovat hakeneet koronarokotteita yllättävänkin hyvin. 13.10.2021 mennessä ensimmäisen rokoteannoksen on ottanut 85% kohdeväestöstä (eli 12 vuotta täyttäneistä ja vanhemmista) ja 74% on saanut kaksi rokoteannosta. (Lähde: THL)
Tosiasiassa ne ketkä eivät nyt rokotteita hae, altistavat itsensä koronainfektiolle ja saavat sen sairastettuaan siten luonnollista vasta-ainesuojaa. Kun alle 12-vuotiaita ei edes haluta Suomessa rokottaa (ainakaan tiedossani ei ole sellaista kannanottoa toistaiseksi) heidän pääasiallinen suojavaikutuksensa koronavirusinfektiota vastaan syntyy sairastetusta taudista. Kuten ylempänä on todettu kuoleman riski tässä ikäkohortissa on erittäin pieni.

Rokoteuskovaisissakin on fanaatikkoja
Se mikä on huolestuttavaa rokoteuskovaisten keskuudessa, on fanatismi. Siis yksinkertaistetaan koronavirusepidemian maailma niin mustavalkoiseksi, että rokotteen ottaminen on ainoa tie onneen ja jos sitä ei joku ole ottanut, ollaan valmiita jopa vainoamaan sellaisia henkilöitä erilaisin tavoin.

Esimerkiksi terveyden- ja sairaanhoidon henkilökunnan suusta on viime aikoina kuultu kärkeviä kannanottoja ja näissä on ollut havattaivissa jopa huolestuttaviakin, kansanryhmää syrjiviä piirteitä.

Lääkintöneuvos Heikki Pälve julkaisi Helsingin Sanomissa mielipidekirjoituksen 10.10.2021 ja totesi siinä muun muassa seuraavaa: ”Kun yhteiskunta tarjoaa maksuttoman ja turvallisen rokotuksen, siitä kieltäytymiseen pitäisi voida liittää myös vastuu seurauksista. Voisimmeko sopia, että määrätyistä rokotuksista kieltäytyminen periaatteellisin syin johtaa osittaiseen tai jopa täydelliseen korvausvastuuseen tämän sairauden hoidossa ja oheiskuluissa? Tämä koskisi esimerkiksi sairauslomakorvausta.”

Lähestymme tässä siis todella merkillistä tilannetta, jossa kansalaisen itsemääräämisoikeus tallotaan ja yhteisömme hyvinvointivaltioperiaate vaarantuu. Tällaisten kannanottojen lisääntyessä emme voi muuta kuin kysyä muutamia kysymyksiä. Haluaako Suomi olla länsimainen, demokraattinen, laajoja yksilönvapauksia kunnioittava hyvinvointiyhteiskunta? Jätämmekö auttamatta niitä kenellä ei ole tällaisessa tilanteessa varaa erikoissairaanhoitoon, esimerkiksi tehohoitoon? Jos tällaiseen sanktiointiin mennään, minusta otetaan vaarallinen askel kohti autoritääristä, jopa fasistista yhteiskuntajärjestelmää.

Lääkintöneuvos korjasikin 12.10. kannanottoaan kommentein ”Sanavalintani oli huono.” ja ”Ei siinä ollut tällaista ajatusta alkuunkaan.”

Lääkintöneuvos Pälve toteaa sanavalintansa olleen huono. (MTV 12.10.2021)

Minusta on hyvä että on erilaisia mielipiteitä ja niitä uskalletaan tuoda esille. Tämä mielipide ei vain ollut yksilönvapauksien eikä hyvinvointivaltion arvomaailman mukainen.

Rokoteuskovaisten fanaattinen toiminta jatkuu myös muilla tavoin. Esimerkiksi rokotekriittisiä on selvästi haluttu vaientaa erilaisin keinoin ja etenkin rokotekriittisiä lääkäreitä, joita on hyvin vähän. Lähes kaikki lääkärithän kannattavat rokottamista eikä heillä ole mitään ylenmääräisiä harhaluuloja sitä vastaan. Mutta Pelastetaan Suomen lapset- vetoomuksen allekirjoittaneet lääkärit on nostettu kaikille lääkäreille kotiin jaettavissa Mediuutisissa 15.10.2021 tikun nokkaan. Ilmeisesti tarkoituksena on luoda varoittava esimerkki lääkärikunnalle siitä miten voi käydä jos uskaltaa olla eri mieltä vaikka näinkin pienestä asiasta. Näitä lääkäreitä on 37 ja heistä suurin osa eläkkeellä tai eläkeiässä artikkelin mukaan. Artikkelissa jokainen lääkäri on nimeltä yksilöity ja heistä on kerätty yksilöityjä taustatietoja. Taustatiedoista pistävät silmään muun muassa  seuraavat huomiot: ”Juutalainen yhteiskoulu”, ”kaupunginvaltuutettu PS”, ”sai huhtikuussa potkut Euran Terveystalosta”, ”ammatinharjoittamisoikeutta rajoitettu”.

Etenkin lääkäreille kotiin kannettu Mediuutiset 15.10.2021 julkaisi ”mustan listan” lääkäreistä jotka eivät haluaisi että lapsia koronarokotetaan Suomessa. Lisäksi heistä on haettu yksityiskohtaisia taustatietoja muun muassa ”juutalainen yhteiskoulu”, ”sai potkut Terveystalosta”, ”ammatinharjoitusoikeutta rajoitettu”. Onko tämä enää asiallista ja huomioonottavaa journalismia?

Sanoisinko että tällainen uutisointi on lääketieteellisessä kontekstissaan täydellinen floppi, suoranainen journalismin häpeäpilkku. Siinähän tosiasiassa panetellaan tätä ryhmää, joka on vain käyttänyt perustuslaillista oikeuttaan ilmaista vakaumuksensa. Ja samalla tällainen lista toimii varoittavana esimerkkinä muille lääkäreille. Minkälainen viesti tässä oikein on haluttu antaa lääkärikunnalle? Minä ainakin luin tästä sellaisen piiloviestin, että lääkäri ei saa olla eri mieltä koronarokoteasiassa tai hän saa potkut työpaikaltaan, ja siinä porukassa joka tähän Pelastetaan Suomen lapset-vetoomukseen on nimensä laittanut kuuluu lähinnä juutalaisia ja perussuomalaisia ja ammatinharjoitusoikeudeltansa rajoitettuja lääkäreitä. Mutta listaan kuuluu yllättäen myös yksi kliinisen mikrobiologian ylilääkäri joka saattaa olla viisaampi tässä lasten rokoteasiassa kuin moni muu.

Sananvapauden rajoja täytyy säännöllisesti koetella. Mutta onko tämä Mediuutisten

Mediuutiset 15.10.2021. Artikkelin toisessa osassa lääkäreiden asennetta kuvataan vainoharhaiseksi ja väläytetään jopa ”tällaista tekevien lääkäreiden heittämistä ulos Lääkäriliitosta”.

artikkeli kiihottamista kansanryhmää vastaan? Kiihottaminen kansanryhmää vastaanhan on laissa määritelty seuraavasti: ”Joka asettaa yleisön saataville tai muutoin
yleisön keskuuteen levittää tai pitää yleisön saatavilla tiedon, mielipiteen tai muun viestin, jossa uhataan, panetellaan tai solvataan jotakin ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen, seksuaalisen suuntautumisen tai vammaisuuden perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella, on tuomittava kiihottamisesta kansanryhmää vastaan sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.”

Ja vielä muutama ote Suomen perustuslaista:”Jokaisella on oikeus elämään sekä henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Uskonnon ja omantunnon vapauteen sisältyy oikeus tunnustaa ja harjoittaa uskontoa, oikeus ilmaista vakaumus ja oikeus kuulua tai olla kuulumatta uskonnolliseen yhdyskuntaan. Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.”

Lopuksi
Toivoisin rokoteuskovaisille enemmän suvaitsevaisuutta ja kunnioitusta rokotekriittisiä kansalaisia ja ihmisten henkilökohtaista vapautta kohtaan. Rokotekriittisille suosittelisin tutustumista valtavaan määrään tutkimusaineistoa jota on käytettävissä ja todistettujen faktojen hyväksymistä. Lääkärinä suosittelen vahvasti rokotusta etenkin kaikille riskiryhmäläisille ja kaikille yli 65-vuotiaille.

Kirjallisuutta:

  1. Science Brief: COVID-19 Vaccines and Vaccination https://www.cdc.gov/coronavirus/2019-ncov/science/science-briefs/fully-vaccinated-people.html
  2. Paul Naaber, Liina Tserel, Kadri Kangro, Epp Sepp, Virge Jurjenson, Ainika Adamson,Liis Haljasmagi, Anna Pauliina Rumm, Regina Maruste, Jaanika Karner,Joachim M. Gerhold, Anu Planken,Mart Ustav, Kai Kisand, Part Peterson: Dynamics of antibody response to BNT162b2 vaccine after six months: a longitudinal prospective study; Lancet 2021
  3. https://www.cdc.gov/coronavirus/2019-ncov/vaccines/safety/safety-of-vaccines.html
  4.  18. Montgomery J., Ryan M., Engler R., Hoffman D., McCleanathan B., Collins L., Loran D., Hrncir D.,Herring K., Platzer M., et al. Myocarditis following immunization with mRNA COVID-19 vaccine in members of the US military. JAMA Cardiol. 2021 doi: 10.1001/jamacardio.2021.2833.
  5. Israel reports link between rare cases of heart inflammation and COVID-19 vaccination in young men. Science 1 Jun 2021.
  6. https://www.ema.europa.eu/en/news/comirnaty-spikevax-possible-link-very-rare-cases-myocarditis-pericarditis
  7. Bibhuti B. Das, William B. Moskowitz, Mary B. Taylor and April Palmer: Myocarditis and Pericarditis Following mRNA COVID-19 Vaccination: What Do We Know So Far? Children (Basel). 2021 Jul; 8(7): 607.Published online 2021 Jul 18. doi: 10.3390/children8070607