Käsitteistä
Eutanasia eli armomurha tarkoittaa ihmisen surmaamista hänen vapaaehtoisesta ja oikeustoimikelpoisesta omasta pyynnöstään. Eutanasiaa saattaa toivoa joku tilapäisesti tai parantumattomasti sairas henkilö, joka toivoo pääsevänsä sillä tavoin kärsimyksistään pysyvästi eroon. Eutanasiasta käytetään usein myös nimitystä aktiivinen eutanasia kuvaamaan päätarkoitusta eli surmaamista tai oikeammin murhaamista.

Eutanasiaan ei minusta pidä sekoittaa hoidon rajaamista. Hoidon rajaaminen tulee kysymykseen esimerkiksi vaikeasti sairaalle ja pysyvästi parantumattomalle, jolloin esimerkiksi tehohoidon ulkopuolelle rajaaminen missä tahansa tilanteessa on järkevää. Mikäli tehohoitoa annettaisiin, siitä saattaisi toki olla elämää pitkittävää hyötyä mutta joissain tapauksissa elämän pitkittäminen vain lisää kärsimyksiä etenkin kun tehohoito sinänsä kaikkine pientoimenpiteineen aiheuttaa jo kipua ja kärsimystä sekin. Hoidon rajaamisesta on käytetty nimitystä passiivinen eutanasia mutta se on minusta huono nimitys, sillä hoidon rajaamisen tarkoituksena ei ole laisinkaan surmata potilasta vaan lähinnä välttää yliaktiivisen hoidon aiheuttamaa kärsimyksen pitkittymistä. Siten se on täysin eri asia eettisesti kuin potilaan surmaaminen armomurhaamalla.

Itsemurhassa henkilö surmaa itsensä eikä asian suorittamiseen liity mitään toista osapuolta. Itsemurha on hyvin selkeä, henkilön itsensä toteuttama päätös elämänsä lopettamisesta, eikä siihen sisälly lähtökohtaisesti sellaisia eettisiä ongelmia kuin armomurhaamiseen.

Eutanasian historiaa
Eutanasian historia on julmaa luettavaa. Etiikka on joinakin ajanjaksoina unohdettu täysin koska on vain nähty tarpeelliseksi päästä joistakin ihmisistä eroon ja eutanasia on ollut sopiva väline tavoitteeseen pääsemiseksi. Eutanasian käsitettä on laajennettu myös sellaisiin tapauksiin joissa potilas ei itse ole ollut oikeustoimikelpoinen, jolloin yhteisö on päättänyt hänen puolestaan hänen elämästään eli päättänyt murhata yhteisönsä jäsenen. Pääasiallinen syy tällaiselle toiminnalle on ollut taloudellinen, mutta toimintaa on yritetty perustella myös lääketieteellisesti.

Lääketieteen isä Hippokrates eli 460-370 eaa ja hänen nimeään kantavassa Hippokrateen valassa on jo varhainen maininta eutanasiasta: ”En tule antamaan kenellekään kuolettavaa myrkkyä, vaikka minulta sellaista pyydettäisiin, enkä neuvoa sellaisen valmistamiseen.” Tämän perusteella on selvä, että nämä samat armokuolemaan liittyvät asiat ovat askarruttaneet ihmisten mieliä ainakin jo 2500 vuotta sitten. Tuo valassa esille tuleva tulkinta ihmisarvosta ja etiikasta rajaa eutanasian yksiselitteisesti lääkärintyön ulkopuolelle. Joka tapauksessa lääkärit ympäri maailman ovat kautta aikojen joutuneet tilanteisiin, joissa hoidon pitkittämisestä voi olla vain haittaa ja joutuneet esimerkiksi irrottamaan potilaita hengityskoneista tai muulla tavoin rajaamaan hoitoa, joka on vain pitkittänyt potilaiden kärsimyksiä. Tämä ei siis ole eutanasiaa vaan ihan tavallista sairaanhoitoa. Lääkäreiltä ympäri maailman on yhtä lailla varmasti pyydetty kuolinapua ja sitä on todennäköisesti epäsuorasti annettukin esimerkiksi runsaiden kipulääkkeiden muodossa.

”60 000 valtakunnan markkaa maksaa tämä synnynnäisesti sairas yhteisölle elinaikanaan. Kansalainen se on myös sinunkin rahaasi. ” Näin räikeästi kustannukset edellä julistettiin Saksassa eutanasia-propagandaa kansallissosialistien aikana. Kuva: Wikimedia commons public domain.

Eutanasian historian ehkä kuuluisin ajanjakso on 1939-1945, jolloin Saksassa murhattiin noin 275 000-300 000 vammaista, henkisesti jälkeenjäänyttä ja psykiatrisesti sairasta. Perusteena oli parantumattomasti sairaiden eutanasia ja tavoitteena hävittää niin sanottu elinkelvoton elämä (Lebenunwertiges Leben). Motiivina eutanasiatoiminnalle oli ilmeisesti ensisijaisesti taloudellisuus ja toissijaisesti myös tietynlainen rodunjalostus, vaikka useissa tapauksissa potilaat olikin pakkosteriloitukin jo aiemmin. Sen sijaan että näille potilaille olisi edes yritetty kehittää uusia tai paremmin toimivia hoitomuotoja päädyttiin siis eutanasiaan. Samalla säästettiin valtavat summat rahaa, kun sairaita ei enää tarvinnutkaan hoitaa vaan heistä ”päästiin eroon” eutanasian kautta. Ajanjakson propagandamateriaalissa tulevatkin toistuvasti esille parantumattomasti sairaiden sairaanhoidon kustannukset.

Tällainen edellä kuvattu poliittisesti värittynyt lääketiede on pelottava kokonaisuus sen vuoksi, että poliittisia tarkoitusperiä yhdistämällä näennäisesti terveyden- ja sairaanhoitoon saadaan aikaiseksi toisaalta jossakin määrin luottamusta herättävä mutta samalla ihmisille hyvin vaarallinen koneisto.

Nykyään eutanasia on jälleen muodissa
2000-luvulla on muutamissa valtioissa hyväksytty eutanasia osana hoitokulttuuria. Suomessakin on enenevässä määrin asiaa selvitelty, tehty erilaisia kyselyitä kansalle, sairaanhoitajille ja lääkäreille. Tuntuu siltä, että 2000-luvulla on Suomessakin syntynyt aiemmasta poikkeava innostus sallia eutanasia ja useat poliittiset johtajat ovatkin asettuneet eutanasiaa tukemaan. Sosiaalisessa mediassa on minullekin tullut vastaan useita henkilöitä jotka toitottavat eutanasiamyönteistä propagandaa. Toistaiseksi eutanasia on kuitenkin Suomessa kiellettyä.

Vuonna 2020 on Suomen lääkäriliitto tehnyt eutanasiakyselyn jäsenilleen, siihen vastasi lähes 7000 lääkäriä. Kyselyssä 57 prosenttia työikäisistä lääkäreistä oli joko osittain tai täysin samaa mieltä siitä, että riittävällä saattohoidolla ja kivunhoidolla tarvetta eutanasiaan ei ole. Eutanasian kannattajistakin joka viides oli sitä mieltä, että jos palliatiivinen hoito ja saattohoito olisi riittävää, eutanasiaa ei tarvittaisi.

Ihmisarvosta
Ihmisarvo on ihmisoikeuksiemme ja yhteiskuntajärjestyksemme perusta. Sitä ei saa ottaa keneltäkään pois. Eutanasian salliminen heikentää käsitystämme ihmisarvosta. Jos ensin sallitaan potilaan pyytämänä toteutettu eutanasia, madaltaa se kynnystä aloittaa armomurhaaminen esimerkiksi myös sille ryhmälle joka on parantumattomasti sairas eikä pysty kommunikoimaan. Tällöin esimerkiksi potilaan edunvalvoja voisi pyytää armomurhaamista. Eikö olekaan niin, että jokaisen elämä on koskematon ja sitä pitää kunnioittaa? Saavatko hetken päästä jälleen yhteiskunnnan muut jäsenet jälleen mennä arvostelemaan esimerkiksi vajaalahjaisten tai kroonisesti vakavasti sairaiden elämää ja tuomitsemaan sellaisen elämän arvottomaksi?

Minusta jokaisella ihmisellä on ihmisarvonsa, joka on yhtä arvokas kuin kenen tahansa muun ihmisen ihmisarvo. Mikäli joku yrittää asettua toisen yläpuolelle tässä suhteessa, toimii hän eettisesti väärin.

”Ludwig Minellistä, sveitsiläisestä Dignitaksen perustajasta, on tullut miljonääri kymmenessä vuodessa kiistanalaisen klinikkansa perustamisen jälkeen.” Näin kirjoitti The Telegraph 24.6.2010.

Dignitas – oikeus arvokkaaseen kuolemaan?
Sveitsissä toimiva Dignitas on armomurhannut jo parin vuosikymmenen ajan niin sveitsiläisiä kuin ulkomaalaisiakin. Mutta skandaaleilta se ei ole säästynyt – esimerkiksi Dignitaksen perustajaa Ludwig Minelliä on syytetty taloudellisen edun tavoittelusta armomurhaamalla. Hänestä onkin tullut miljonääri Dignitaksen perustamisen jälkeen ja armomurhista olisi maksettu lehtitietojen mukaan suuriakin summia rahaa. Dignitas myös mielellään vastaanottaa lahjoituksia toimintaansa, esimerkiksi Exitus ry:n sivustolla todetaan Dignitaksen kohdalla seuraavasti: ”Suuremmat avustukset ovat hyvin tervetulleita”. Dignitaksen vuoden 2020 toimintakertomuksen mukaan yhdistyksen jäsenen armomurha maksaa 2500 sveitsin frangia eli tätä kirjoittaessa noin 2250 euroa. Oikeus arvokkaaseen kuolemaan onnistuu tätä nykyä Sveitsissä siis helposti ja on ilmeisesti hyvin paljon itsestä kiinni miten arvokkaan lähdön haluaa itselleen maksaa.

Eutanasia ei ole sairaanhoitoa
Murhaamisella ei todellisuudessa ole mitään tekemistä sairaanhoidon kanssa, vaikka eutanasiaa ajavat yhdistykset näin haluavat jatkuvasti toitottaa. Ihmisen murhaaminen mistä tahansa syystä on eettisesti mahdoton yhtälö eikä kenelläkään tulisi mielestäni olla oikeutta päättää kenenkään toisen ihmisen kuolemasta. Se on eettisesti väärin myös rangaistuksena. Kuolema on aina lopullinen ja sellaisiin päätöksiin sisältyy aina myös virheen mahdollisuus. Entä miten eettistä on sellainen armomurhaaminen johon liittyy sen toteuttajan kannalta vahva taloudellinen intressi? Entä armomurhattavan omaisten rooli? On järjetöntä ajatella, etteikö väärinkäytösten riski olisi olemassa kun esimerkiksi höperöitä, depressiivisiä vanhuksia armomurhataan. Itsemurha onkin eettisesti selvästi selkeämpi kuin eutanasia ja siihen meillä kaikilla on olemassa mahdollisuus jos vain niin haluamme.

Terveyden- ja sairaanhoidon tavoitteena on ennaltaehkäistä sairauksia, parantaa sairauksia ja lievittää ihmisten kärsimyksiä niissä tapauksissa joissa itse sairautta ei pystytä parantamaan. Eutanasia taas on huolella suunniteltu murha. Eettisesti ajatellen terveyden- ja sairaanhoito on tukevalla pohjalla olevaa toimintaa päinvastoin kuin eutanasia. Eutanasiaan liittyy lisäksi huomattavasti suurempi väärinkäytösten ja sekundäärihyötyjen riski kuin terveyden- ja sairaanhoitoon. Eutanasia onkin osa ns. politisoitunutta lääketiedettä – nimittäin jos vain taloudellisesti ajatellaan, kuten moni päättäjä todennäköisesti ajattelee, sairaanhoidon suurten kustannusten vähentäminen eutanasian keinoin voi tuntua kovin houkuttelevalta. Politisoituneeseen lääketieteeseen kuuluu myös aktiivinen niin sanottujen ”turhien” hoitojen poistaminen hoitoketjuista. Nimittäin kun suomalaisia hoitoketjuja ja hoidon organisoimista käy läpi, tulee toistuvasti esille kustannussäästöjen hakeminen eli halutaan jättää tietyt hoidot kokonaan kustannusrakenteen ulkopuolelle, ja näkemyksen tueksi haetaan julkaisuita ja muita syitä jotta näin voidaan suositukseen kirjoittaa. Tällaiseen politisoituneen lääketieteen näkökulmaan tietysti eutanasia istuisi hyvin, koska se jos joku niitä kustannuksia säästäisi. Toki herää samalla kysymys siitä mikä on eutanasian oikea hinta. Minusta tuo Dignitaksen yli 2000 euroakin on paljon, koska sellainen toimenpide on tosiasiassa hyvin lyhytkestoinen (esim 30-60 minuuttia), voidaan toteuttaa kotona, eikä se vaadi mitään kalliita laitteita eivätkä surmaamiseen tarvittavat lääkkeetkään maksa kovin paljon. Suomalaisten lääkäreidenkö pitäisi rahanhimossaan alkaa tuottaa vielä exituksia päivätyönsä päätteeksi?

Pyöveli AMK – ratkaisu korkeisiin kustannuksiin?
Yksi ratkaisu sveitsiläisen eutanasian korkeisiin kustannuksiin voisi olla esimerkiksi 40 opintoviikon ammattikorkeakoulun pyövelin tutkinto (Pyöveli AMK), vieläpä niin että alan opiskelijat velvoitettaisiin tekemään näiden teoriaopintojen jälkeen 2 vuoden ajan ammattiyhdistyksen ja kuntasektorin yhdessä hyvin matalalle hinnoittelemaa käytännön harjoittelua maakunnissa, jotta saisivat Mestaripyövelin paperit ja luvan toimia itsenäisesti.

Mestaripyövelit voitaisiin lakisääteisesti lisäksi velvoittaa osallistumaan alan huippuasiantuntijoiden järjestämään vuosittaiseen ”Giljotiini”-koulutustilaisuuteen, jossa esiteltäisiin alan uusimmat ja tehokkaimmat laitteet, välineet ja myrkyt. Tämä koulutustilaisuus voisi vieläpä huipentua iltajuhlaan, jossa esiintyjinä olisivat suomalaiset melankolisen musiikin eturivin artistit ja alkoholitarjoilu olisi Mestaripyöveleille ilmainen.

Kuten valistunut lukija huomaa, tämä kappale on kirjoitettu hieman leikkimielisesti. Mutta jos kerran useat suomalaiset haluavat sen harppauksen eutanasian suuntaan ottaa, miksi ihmeessä ei voida terveyden- ja sairaanhoidon ja eutanasian välille tehdä selvää pesäeroa? Sillä pyövelin ja lääkärin työ ei ole todellakaan sama asia. Ei lääkärin pidä koskaan toimia palkkamurhaajana, sillä se sotii kaikilla tavoilla sitä potilaan auttamiseen pyrkivää vakaumusta vastaan jonka me olemme sisäistäneet.

Unohtuiko potilas?
Otetaanpa nyt tässä pohdinnassa pieni askel taaksepäin ja tarkastellaan asiaa enemmän potilaan näkökulmasta. Jos potilasta hoidetaan hyvin, hänen oireitaan pystytään lievittämään ja häneen pystytään valamaan uskoa seuraavaan päivään ja ollaan riittävästi hänen tukenaan, ei mitään eutanasiakeskusteluja ikinä tarvitse käydäkään. Loppuvaiheen hoidossa on paljon erilaisia mahdollisuuksia, esimerkiksi potilaan itse kontrolloima kipulääkepumppu, sedatoivia lääkkeitä ja niin edelleen. Mikäli näiden käyttö hallitaan ja hoidon rajaaminen osataan tehdä järkevästi ja potilasta kuunnellen, ei synny mitään tarvetta eutanasialle. Eutanasian suurimpia kannattajia tuntuvatkin olevan omaiset. Ne omaiset jotka ovat vierestä katsoneet toisen kärsimystä ja pelästyneet. Pelästyneet elämän luonnollisinta asiaa eli kuolemaa. Ja sitten on syntynyt erikoinen ajatus siitä, että se lähiomainen olisi pitänyt murhata, jotta hän ei olisi kärsinyt. Murhata, jotta hän ei olisi elänyt. Ja samalla unohdetaan että sillä omaisella on ollut mahdollisuus tehdä itsemurha joka ikisenä elämänsä päivänä, mutta hän on joka päivä valinnnut elämän, päiviinsä liittyvästä kärsimyksestä huolimatta. Sellaisia ihmisiäkö suomalaisessa terveyden- ja sairaanhoidossa pitäisi alkaa murhata?

Potilaan hoitotahto on vaikeissa tilanteissa oleellisessa roolissa. Mikäli se on hyvin artikuloitu ja detaljoitu, ei tule missään vaiheessa eteen eettistä dilemmaa esimerkiksi hoitoja rajattaessa. Siten olisikin hyvä että kaikki tekisivät tarkan kirjallisen hoitotahdon, jonka mukaan itseään toivoisi hoidettavan. Mikäli hoitotahto on kirjallisena olemassa, sitä tulisi lähtökohtaisesti aina noudattaa, sillä se on ainoa eettisesti kestävä vaikeiden hoitoratkaisujen pohja. Ja silti tulee eteen tilanteita, joissa terveyden- ja sairaanhoidon ammattilainen joutuu tekemään päätöksiä potilaankin puolesta.

Jos hoitotahtoa ei ole kirjattuna ja potilas kykenemätön tahtoaan tuomaan esille, tulisi terveyden- ja sairaanhoidon henkilökunnan olettaa että potilas on halukas kaikkeen sellaiseen hoitoon jonka terveyden- ja sairaanhoidon ammattilaiset katsovat hänen tilanteessaan hyödyllisiksi. Siinä on tosiasiassa ammattilaisilla aikamoinen valta toisen elämään. Tällainen tilanne sallii siis myös hoidon rajaamisen, sillä jossain kohtaa elämän pitkittämisellä voi olla kärsimyksiä jatkava ja jopa lisäävä vaikutus. Terveyden- ja sairaanhoidon ammattilaisten tulisikin osata tehdä oikea-aikaisia, viisaita ja eettisesti perusteltuja hoidonrajaamispäätöksiä.

”Ongelmainen 29-vuotias autettiin kuolemaan hollantilaisten lääkäreiden toimesta.” BBC 9.8.2018

Hollannissa armomurhattiin joitakin vuosia sitten 29-vuotias nainen masennuksen vuoksi. Fyysistä vikaa hänellä ei BBC:n artikkelin mukaan ollut. Elämä oli kuitenkin varmasti hänelle hyvin vaikeaa ja kärsimykseen verrattavaa. Mitäs jos masennus ja toivottomuus olisivat kuitenkin helpottaneet kun ikää olisi tullut lisää? Tai olisi löytynyt kuitenkin joku terapeutti, terapiamuoto tai lääke josta hän olisi saanut selvästi apua? Sitä emme koskaan saa tietää. Minusta on häpeällistä ajatella että terveydenhuollon ammattilainen eli lääkäri on osallistunut tämänkin henkilön murhaamiseen – ja todennäköisesti veloittanut siitä hyvin korkeaa tuntikorvausta, jopa niinkin että ilman tätä korvausta hän ei olisi kuolinapua suostunut antamaan.

Lopuksi
Eutanasia eli armomurhaaminen ei ole eettistä. Kenelläkään ei pitäisi olla oikeutta päättää toisen ihmisen kuolemasta tai oikeutta murhata. Eutanasiaan on liittynyt vahva taloudellinen intressi niin historiassa kuin nykypäivänäkin. Vaikeassa tilanteessa olevan potilaan kohtaaminen ja huolellinen ja hyvä hoito oikea-aikaisine hoidonrajauksineen ovat parasta hoitoa mitä voimme antaa. Ja se on eettisesti oikein. Eutanasia ei ole terveyden- ja sairaanhoitoa. Potilaallahan on aina halutessaan mahdollisuus itsemurhaan, joka on eettisesti täysin eri asia kuin toisen elämän päättäminen.

“A human being is a part of the whole called by us universe, a part limited in time and space. He experiences himself, his thoughts and feeling as something separated from the rest, a kind of optical delusion of his consciousness. This delusion is a kind of prison for us, restricting us to our personal desires and to affection for a few persons nearest to us. Our task must be to free ourselves from this prison by widening our circle of compassion to embrace all living creatures and the whole of nature in its beauty.”

”Ihminen on osa siitä kokonaisuudesta jota kutsumme maailmankaikkeudeksi, ajan ja tilan rajoittama osa. Hän kokee itsensä, ajatuksensa ja tunteensa erillisinä kaikesta muusta, eräänlaisena tietoisuutensa optisena harhana. Tämä harha on kuin vankila meille, se rajoittaa meidät omiin henkilökohtaisiin toiveisiimme ja vain muutamiin lähimpiin henkilöihin kohdistuvaan kiintymykseemme. Meidän tehtävänämme on oltava vapautuminen tästä vankilasta laajentamalla myötätunnon piiriämme kaikkiin eläviin olentoihin ja luontoon kokonaisuudessaan.”

-Albert Einstein