Matkalle lähtiessä

Matkalle lähtiessä kannattaa aina muistaa huolehtia tapaturmavakuutuksesta. Oli sitten kyse pienestä tai isosta tapaturmasta, on helppo hakeutua mihin tahansa hoitolaitokseen paikan päällä tai sitten kotiin palattua, ja vakuutus korvaa hoidon. Esimerkiksi yksinkertainen röntgenkuvan ottaminen voi jo maksaa useita kertoja tapaturmavakuutuksen hinnan, puhumattakaan magneettikuvauksesta tai operatiivisesta hoidosta. Kannattaa kuitenkin huomioida, että esimerkiksi USA:ssa hoito on niin kallista, että tapaturmavakuutuksen maksukatto voi tulla vastaan. Maksukatto kannattaakin varmistaa jo hyvissä ajoin ennen tällaiseen kalliiden hoitokulujen maahan lähtemistä.

Euroopassa liikkuessa tapaturmavakuutuksen voi korvata eurooppalainen sairaanhoitokortti (European Health Insurance Card) ja tällä kortilla välttämättömät sairaanhoitopalvelut saadaan ostettua samalla hinnalla kuin kohdemaan kansalaiset ne saavat. Eurooppalaisen sairaanhoitokortin voi tilata Kelasta.

Matkalle lähtöön liittyy myös muita lääketieteellisiä aspekteja. Esimerkiksi tarvittavat rokotukset, malariaestolääkitys, yleisen hygieniatilanteen selvittäminen ja mahdollisten ensiapupaikkojen sijainti on hyvä selvittää etenkin jos matkakohde eksoottisempi tai kyseessä on tee-se-itse seikkailuloma.