Ahdasmielistä lääketiedettä

Viimeisten parinkymmenen vuoden aikana suomalaisissa hoitosuosituksissa on ollut havaittavissa paikoin huolestuttavaa siirtymää kohti mustavalkoista ja ahdasmielistä lääketiedettä. Tarkoitan tällä lähinnä sitä, että enää ei haluta päästää ”hyväksytyn koululääketieteen” piiriin mitään muuta hoitoa kuin sellaista, josta on tarjolla tietyntasoinen tai tiettyjen piirien hyväksymä tutkimusnäyttö. Tämä siitäkin huolimatta että jokin hoito olisi jo potilaan aiemman kokemuksen mukaan ollut tehokasta ja hyvää.

Kustannusten hallintaa oireiden kustannuksella

Miksi aiemmin käytettyjä hoitomuotoja on haluttu karsia ja kuka siitä hyötyy? Väitän että suuntauksen taustalla ovat ensisijaisesti kustannukset. On haluttu pyrkiä eroon sellaisista hoidoista, joitten tutkimusnäyttö on rajoitettua, jolloin käytettävissä olevat resurssit voidaan käyttää niihin hoitoihin, joista on parempi tutkimusnäyttö. Sinänsä ihan looginen ja lähtökohdiltaan oikeansuuntainen liike, mutta kun tätä linjausta on alettu toteuttaa kovin ahdasmielisesti, päädytään useissa tapauksissa varsin erikoisiin tilanteisiin.

Esimerkiksi jos potilas on aiemmin saanut tiettyä hoitoa ja todennut sen tehokkaaksi, on myöhemmin saatettu ”tutkimuksiin ja hoitosuosituksiin perustuen” evätä tämä hoito kokonaan. Pahimmassa tapauksessa lääkärit, joilla ei ole lainkaan kokemusta kyseisen hoidon antamisesta tai tuloksista, ovat saattaneet välittömästi hylätä kyseisen hoidon hoitosuosituksiin vetoamalla.

”Ainoa tiedon lähde on kokemus”

Albert Einsteinin sitaatti kuvastaa arvostetun tiedemiehen lähestymistapaa kaikkiin tutkimuksen kohteena oleviin asioihin. Sama pätee lääketieteeseen. Lääketiedehän ei viime kädessä ole mitään muuta kuin havaintoja pienistä tai suuremmista tutkimusasetelmista ja näiden havaintojen käyttämistä yksittäisen potilaan hoitoon. Jokaiselle hoidolle on aina saatavissa tutkimusasetelmien ja potilasmassan erilaisuudesta johtuen vaihtelevia tuloksia. Tehokkaimmat hoidot nousevat näissä tutkimusasetelmissa esille sitä varmemmin mitä suuremmalle populaatiolle hoitoa on annettu ja mitä useampia tutkimuksia asiasta on tehty.

Ahdasmielisen lääketieteen sudenkuoppa on siinä, että tieteen tuottamien julkaisuiden tulkintaa muutetaan jopa uskonnolliseksi luonnehdittavaan suuntaan siten, ettei mukaan hoitosuosituksiin oteta kaikkia julkaisuita (eli kokemuksia) tai väkisin halutaan unohtaa se tosiasia, ettei lääketiede ole missään muodossa mustavalkoista.

Ahdasmielisen lääketieteen lumo

Ahdasmielisen lääketieteen edustaja seuraa hoitosuosituksia ja tutkimustuloksia orjallisesti ja mustavalkoisesti. Hän ei itse asiassa edes halua löytää yksilöllistä hoitoa potilaalleen. Joidenkin tutkimusten tutkimustuloksia yleistämällä koko populaatioon ja kaikkiin tapauksiin, saadaan ylenmääräisen yksinkertaistettu ja pelkistetty malli siitä monimutkaisesta kokonaisuudesta jota sairauksien hoitaminen on. Se on houkuttelevaa, sillä silloin lääkäri kokee hallitsevansa hoidon 100%:sesti. Tämä on kuitenkin harhaa, sillä mikään hoito ei ole kaikissa tapauksissa hyvä hoito, eikä mikään hoito ole kaikissa tapauksissa riskitön. Houkuttelevaksi ahdasmielisyyden tekee myös se, että silloin kun hoito ei ole auttanut, voidaan nostaa kädet pystyyn ja sanoa että nyt on koululääketiede käyty läpi eikä muuta hoitoa ole olemassa, eikä enää voi asialle tehdä yhtään mitään. Tässä vaiheessa potilas saattaa hakeutua ahdasmielisen lääketieteen edustajien halveksimien terapeuttien juttusille, joita löytyy internetiä selaamalla satoja erilaisia. Näitä luonnehditaan ahdasmielisen lääketieteen edustajien keskuudessa julkisestikin esimerkiksi termein ”uskomushuuhaa” tai ”uskomushömppä” tai ”kaupallinen huuhaabisnes”. Pahin tilanne syntyy silloin kun ahdasmielisen lääketieteen edustaja on kuitenkin erehtynyt ja koululääketieteen ulkopuolinen hoito onkin auttanut vaivaan. Tällainen ”arvovaltatappio” voi vaarantaa koko potilassuhteen.

Potilaskohtainen kokemus vs tutkimustieto

Vastaanotolleni on vuosien aikana tullut useitakin tapauksia, joissa potilaan saama hoito on hylätty hoitosuosituksissa ja yleisen hoitokonsensuksen perusteella. Kuitenkin potilaan hakema hoito on saattanut olla ainoa toimiva hoito. Tällainen on lääketieteellisesti äärimmäisen mielenkiintoinen tilanne, sillä siinähän yksilökohtainen kokemus haastaa tutkimuksiin perustuvaan hoitosuosituskokonaisuuden.

Yksittäisen potilaan kohdalla on saatettu antaa hoitokonsensuksen ulkopuolista hoitoa esimerkiksi viiden vuoden ajan ja toistuvasti saatu hyviä tuloksia ja potilas on voinut hyvin. Mielestäni tällainen yksittäisen potilaan kokemus on painavaa kokemusperäistä tietoa juuri tämän yksilön kohdalla, siitäkin huolimatta, että jossakin ulkomaisessa 500 potilaan kaksoissokkotutkimuksessa olisi todettu saadun hoidon olevan tehotonta.

Yksi selitys näille tapauksille on plasebo- eli lumevaikutus. Mutta mitä on vuosien aikana toistuvasti hyvin tehoava plasebohoito? Miten ihmeessä tällaista plasebohoitoa osataan antaa – etenkin kun se tehoaa paremmin kuin koululääketieteen tutkimuksiin perustuvat hoidot? Toisena selityksenä voi olla kehno tutkimusasetelma, jossa hoidon tehoa ei ole saatu esille tai kyseinen tutkimus ei suoraan edes ole yleistettävissä suomalaiseen väestöön.

Vastakkainasettelusta yhteistyöhön

Koululääketieteen ja muiden hoitomuotojen edustajien kesken tuntuu olevan monenlaista kiistaa ja luottamuspulaa. Tällainen vastakkainasettelu on minusta täysin turhaa ja itsekeskeistä. Minulla ei lääketieteen edustajana ole mitään syytä estää potilaan hakeutumista johonkin tutkimattomaan muuhun hoitoon, ellei siitä todennäköisesti ole potilaalle haittaa. Voin vain todeta, ettei minulla kokemusta, eikä myöskään kyseisestä hoitomuodosta ole tutkimusnäyttöä. Jos potilas saa siitä avun, pitää sellainen vaste ottaa ilolla vastaan. Koululääketieteen tutkijoiden pitäisikin tuomitsemisen sijaan enemmän tutkia näitä hoitoja ja pyrkiä selvittämään, onko siellä mitään sellaista, mistä voitaisiin oppia lisää.

 

 

Suomalaisen terveydenhuollon nousu ja tuho

Nykytilanteen taustat

Suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan terveydenhuoltojärjestelmä on rakennettu pääpiirteissään 60- ja 70- ja 80-luvuilla. Tuolloin luotiin pohja erikoissairaanhoidon ja avoterveydenhoidon jaolle ja pyrittiin jakamaan terveyden- ja sairaanhoidon resurssit mahdollisimman tasaisesti niitä tarvitseville. 90-luvun lamasta lähtien ja enenevästi 2000-luvulle tultaessa ovat kustannukset nousseet keskiöön. Uudistuksen tarve on havaittu jo vähintäänkin 10 vuotta sitten ja muutoksen valmistelutyö on edelleen kesken.

Sote-uudistus horisontissa

Koko valtakuntaa koskevan sote-uudistuksen vääjäämättä lähestyessä on ehkä aiheellista analysoida uudistuksen toteuttamisen suunniteltua tapaa ja sen seurauksia.

1. Suomalainen terveyden- ja sairaanhoito tulee olemaan uudistuksen suurin häviäjä

Uudistuksen lähtökohtana on potilaiden kanavoiminen yksityiselle sektorille kunnan maksusitoumuksilla. Kunnallinen terveyden- ja sairaanhoito onkin uudistuksen häviäjä, eli juuri se järjestelmä joka on ollut suomalaisen terveyden-ja sairaanhoidon perustana. Järjestelyn seurausvaikutuksena todennäköisesti vain osa lääkäreistä jää julkiselle sektorille työhön, sama kertautuu monessa muussa ammattiryhmässä. Tämä kehitys kuristaa julkisen sektorin toimintakykyä entisestään.

Sote-uudistusta edeltävästi yrityskaupat ovat selvästi lisääntyneet. Näistä on kymmeniä esimerkkejä. Kaupoissa on yksi yhteinen piirre: suomalaista yritystä ostetaan kiivaaseen tahtiin ulkomaisten pääomasijoittajien haltuun.

Näin ollen kokonaisuutena suomalainen terveyden- ja sairaanhoito tulee olemaan uudistuksen suurin häviäjä.

2. Suomalaiset pienyrittäjät ajetaan nurkkaan

Jo tässä vaiheessa on melko selvää, että julkisen rahan maksusitoumuksia ei tulla myöntämään suomalaisten pyörittämiin pikkuyrityksiin suoraan. Vaatimuksina tulee näillä näkymin olemaan ”riittävän” isojen sote-keskusten olemassaolo. Sehän tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikki pienet yksiköt sivuutetaan. Eli juuri ne pienet yksiköt ja palveluntuottajat, jotka ovat yleisesti suomalaisessa omistuksessa halutaan sivuuttaa suunnitellussa järjestelmäuudistuksessa. Tällaisia ovat esimerkiksi pienet sairaanhoitoyritykset, fysioterapeuttiyrittäjät, yksityiset lääkäritoiminimiyrittäjät ja niin edelleen.

3. Näennäismarkkinatalous jyllää

Niin sanottu näennäismarkkinatalous on tyypillinen tapa hoitaa suomalaisia yhteisiä asioita alasta riippumatta. Maan tapahan on yleisesti kerätä kansalta rahat pois veroina ja maksuina ja sen jälkeen poliittisella päätöksentekomallilla ratkaistaan mikä toimija saa tuottaa kansan tarvitsemat palvelut. Vapaata ei siis suomalaisen sote-uudistuksenkaan kovaan ääneen rummutettu ”valinnanvapaus” tule olemaan.

Todellinen vapaushan olisi tietysti sitä, että ihminen saisi itse täysin vapaasti valita palveluntuottajan ja haluamansa lääkärin tai  fysioterapeutin tai sairaanhoitajan.

Ennustan useimmilla paikkakunnilla ”vapauden” jäävän kahden välille – joko kunnan oman terveyskeskuksen tai ulkomaisissa käsissä olevan yksityisen terveyden- ja sairaanhoidon yksikön välille. Sellaista tilannettahan ei kukaan voi tosissaan kuvailla markkinataloudellisena valinnanvapautena vaan kyseessä on tyypillinen näennäismarkkinatalouden ilmentymä.

Punakone yskii ja epäilijöiden joukko kasvaa

Sosialistileiri on ilmeisesti sote-uudistuksen suurin epäilijä ja vastustaja. Heidän lähtökohtanaan on todennäköisesti vanhan, tiukasti hyvinvointiyhteiskunnan komennossa olevan järjestelmän säilyttäminen, kuinkas muutenkaan. On kuitenkin selvää, että terveyden- ja sairaanhoitojärjestelmän on aika muuttua ja kehittyä, sillä se ei ole monestakaan syystä kyennyt vastaamaan niihin haasteisiin, jotka sille on nykypäivänä asetettu.

Monet muutkin kriitikot ovat havainneet sote-uudistuksen miljardiluokan säästötavoitteiden kovin optimistiset lähtökohdat, etenkin kun muissa maissa kustannukset ovat ”valinnanvapauteen” siirtymisen jälkeen oleellisesti nousseet. Siten vaikuttaa epätodennäköiseltä, että Suomessa nykyisellä tavalla suunniteltu uudistus säästäisi rahaa tai parantaisi potilaan saamaa hoitoa.

Suurin kannattaja suunnitellulle sote-uudistukselle löytyy todennäköisesti suurista terveyden- ja sairaanhoidon yrityksistä. Nämä ovat Suomessa pääsääntöisesti ulkomaalaisessa omistuksessa.

Lopuksi

Olen henkilökohtaisesti kokenut julkisen terveydenhuollon hyvät ja huonot puolet pitkän julkisen puolen työurani aikana. Kyllä siellä olisi korjattavaa. Mielestäni julkisella sektorilla katse pitäisi ensin kääntää terveyden- ja sairaanhoidon hallinnon kokoon ja tehokkuuteen sekä korruption kitkemiseen. Seuraavassa vaiheessa tulisi aloittaa priorisointikeskustelu. Potilas pitäisi nostaa keskiöön sen sijaan, että esimerkiksi henkilökunnan lomautuksilla yritetään jääräpäisesti päästä kvartaalijohtamisen asettamiin säästötavoitteisiin tilanteessa jossa useiden kuukausien potilasjono koko ajan odottaa oven takana.

Potilaan ja veronmaksajan kannalta yksi ylimitoitettua julkista sektoria vieläkin kehnompi ratkaisu näiden palveluiden järjestämiseen on olemassa, nimittäin sellainen, että paisutetaan julkisen sektorin kaveriksi pari ulkolaista terveyspalveluyritystä, joiden fokus on ainoastaan voitontavoittelussa.

Kun veronmaksaja pakotetaan samanaikaisesti naimisiin sosialistin ja kapitalistin kanssa on tiedossa lisääntyvää korruptiota ja lihavia riitoja. Potilaasta tulee poliittinen pelinappula ja potilaan ohjailusta vallankäytön väline, sillä se kuka kontrolloi potilasvirtoja kontrolloi terveyden- ja sairaanhoidon taloutta ja siten hyvin laajaa
osiota suomalaisesta yhteiskunnasta.

Kirjoittaja on turkulainen yksityislääkäri ja yrittäjä, jolla on laaja kokemus suomalaisesta julkisesta ja yksityisestä terveydenhuollosta.

Osaatko huolehtia terveydestäsi?

Suosituksia joka lähtöön

Nykypäivänä erilaisten terveyssuositusten ja -ohjeiden määrä on valtava. Jatkuvalla syötöllä uutisoidaan ja markkinoidaan erilaisia elämäntapaohjeita. Joku lähde suosittelee karppaamista ja joku toinen salaatin syömistä. Suklaa on pahasta mutta tumma suklaa onkin hyvästä. Joidenkin mukaan voi on huono valinta ja joku taas puhuu että se taas onkin terveellistä. Luontaistuotekaupat suosittelevat milloin mitäkin lisäravinnevalmistetta, tuhansia erilaisia valmisteita on tarjolla. Terveystarkastuksissa seuraillaan usein rasva-arvoja ja muita laboratorioparametreja, usein toki niin ettei niitten seuranta johda yhtään mihinkään, mutta kokeilla käydään kyllä säännöllisesti. Suuret lääketehtaat ovat tuoneet markkinoille esimerkiksi kolesterolilääkkeitä, joita käyttävät suuret määrät terveitäkin ihmisiä – ei minkään diagnostisoidun sairauden hoitoon vaan sairauksien puhkeamisen ennaltaehkäisyyn.

Terveestä ihmisestä on siis tehty hyvin vaihtelevien suositusten, ohjeiden, säännöllisen laboratorioseurannan ja lääkemääräysten kohde. Toisaalta meistä on tullut terveysvaikutteisten tuotteiden ja palveluiden aktiivisen markkinoinnin kohde – usein niinkin ettei tuotteesta tai palvelusta tai lääkkeen hyödystä ole edes olemassa kunnollista näyttöä. Koen tämän jokseenkin epämiellyttävänä. Ei nimittäin ole olemassa yhtäkään tieteellistä tutkimusta, jossa luontaistuotevalmisteella tai lääkkeellä olisi pystytty pidentämään terveen ihmisen elämän ennustetta.

Millä seikoilla oikeasti on merkitystä?

Jos mennään taaksepäin ajassa ja seurataan ihmisten elinikää, on löydettävissä dokumentteja esimerkiksi 1700-luvun lopulla syntyneistä suomalaisista, jotka elivät yli 100 vuotiaiksi. Heidän elinaikanaan ei tunnettu polttomoottoria tai mitään nykyaikaisia sähkökoneita, antibiooteista, kolesterolilääkkeistä, laboratoriokokeista tai ravintolisistä puhumattakaan. Miten joku on voinut elää yli 100 vuotiaaksi ilman säännöllistä luontaistuotekaupan ravintolisäänsä? Miten joku on voinut elää yli 100 vuotiaaksi ilman kolesterolilääkitystä? 2000-luvun puolella kuolleista suomalaisista vanhimmat ovat olleet yli 110-vuotiaita, eli 100 vuoden maksimista on päästy vielä 10 vuotta ylöspäin parissa sadassa vuodessa.

Keskimääräinen elinajanodote on toisaalta tuplaantunut 1700-luvulta 2000-luvulle tultaessa alle 40 vuodesta noin 80 vuoteen asteittain. Johtuuko tämä nousu lisäravinteista, tarkoista ravintosuosituksista, kolesterolilääkkeistä vai tiuhasta laboratoriokoeseurannasta? Aivan oikein – ei mistään näistä edellämainituista. Tärkeimmät syyt eliniän nousulle ovat todennäköisesti olleet riittävä ravinto, elintason nousu, sairauksien syiden ymmärtäminen ja hoidon kehittyminen ja erilaisten terveydelle vaarallisten tekijöiden identifiointi. Tästä huolimatta siis vanhimmat 1700-luvulla syntyneet elivät yli 100 vuotiaiksi – heidän elinolosuhteensa olivat siis varmasti keskivertoa selvästi edullisemmat. 

Terveydenhoidossa pitäisi ottaa myös muita asioita huomioon kuin pelkkä korkea elinikä – myös elämänlaatu pitäisi saada mahdollisimman hyväksi. Saavatko esimerkiksi puolivuosittainen rasva-arvojen seuranta, luontaistuoteliikkeen lisäravinnevalmiste ja kolesterolilääkitys elämänlaatua parannettua? Todennäköisesti elämänlaatuun vaikuttavat aivan muut seikat kuin edellämainitut, toki voi olla niin että joku saattaa kokea jonkin lisäravinteen tai lääkkeen elämänlaatuaan parantavana, tai olla tyytyväinen ja halukas rasva-arvojen jatkuvaan seurantaan.

Älä usko myytteihin – pitääkö omena oikeasti lääkärin loitolla?

Englanninkielinen sananlasku ”An apple a day keeps the doctor away” on tunnettu ympäri maailmaa. Pitääkö tämä paikkaansa? Varmaan suurin osa arvelee, että pitää. Asiaa on hiljakkoin tutkittu Yhdysvalloissa ja tutkimustulokset on julkaistu vuonna 2015. Tutkimukseen osallistui 8278 aikuista jotka raportoivat ruokailutottumuksistaan ja lääkärikäynneistään. Tutkimustuloksena oli se, ettei omenaa päivittäin syövien ja muun populaation välillä ollut havaittavissa tilastollisesti merkitsevää eroa lääkärikäyntien määrässä, kun ryhmät oli vakioitu sosiodemografisten ja terveyteen liittyvien tekijöiden suhteen. Näin ollen ajatus pelkän päivittäisen omenansyönnin terveysvaikutuksesta on ainakin tässä tutkimuksessa todistettu myytiksi. On selvää, että tällaisia myyttejä on terveydenhoidon sektorilla paljon muitakin.

Terveyden ostamisesta omasta terveydestä huolehtimiseen

Mielestäni pitkän elämän ja hyvän koetun terveyden taustatekijöistä tärkeimmät ovat vahva psyykkinen terveys ja hyvä fyysinen suorituskyky. Lisäksi terveyteen vaikuttavat ravintoon ja haitallisiin ympäristövaikutuksiin liittyvät tekijät sekä sosiaalinen ympäristö ja elämäntavat. Nämä kaikki ovat henkilökohtaisia valintoja, eikä niitä voi ostaa luontaistuotekaupan tai apteekin hyllyltä.

1. Elämän tarkoituksen palauttaminen mieleen

Oman elämäsi tarkoitus – mikä se on? Jos se on päässyt unohtumaan tai olet muutoin jostakin syystä hieman eksyksissä elämässäsi, se kannattaa sinun nyt määritellä uudelleen. Kun päivittäinen ponnistelusi liittyy laajempaan kokonaisuuteen ja tavoitteisiin, voit välttää pitkäkestoisen masentumisen tai ahdistuksen pienissä tai suuremmissa elämän vastoinkäymisissä. Tunne merkityksellisestä elämästä on tärkeä ja perustavaa laatua oleva tekijä psyykkisen terveyden ylläpitämisessä. Tämän tunteen on todettu myös vähentävän sairastumisriskiä useisiin fyysisiin sairauksiin.

Älä pysyvästi masennu elämän umpikujista tai epäonnistumisista, vaan jatka eteenpäin, kohti tavoitteitasi. Elämässä epäonnistumisia tulee jokaiselle eteen, ennemmin tai myöhemmin. Tunnista vahvuutesi ja hyödynnä ne. Koskaan ei ole liian myöhäistä päivittää elämäsi tavoitteita ja alkaa liikkua niitä kohti. Yleensä elämä ei etene niin helposti eteenpäin kuin haluaisimme.

Muista, että ne asiat joita monet ihmiset ahnaasti tavoittelevat ovat usein hyvin yksinkertaisia ja pinnallisia (esim. raha tai valta tai arvostus) eivätkä he koskaan saa niistä tarpeekseen. Niin kauan kuin tällainen pinnallisuuden tavoittelu jatkuu, on tulevaisuudessa tiedossa suuria pettymyksiä ja luopumisen tuskaa. Pitää ymmärtää laajemmin elämän kokonaisuutta ja osata katsoa omaa elämää kauempaa. Onko jokin tavoittelemamme asia oikeasti niin tärkeää, että sen eteen kannattaa uhrata terveytemme, ihmissuhteemme tai jonkin muun ihmisen terveys? On vain typerää yrittää tavoitella jotakin sellaista, minkä tavoittelemiseen eivät käytettävissä olevat resurssit riitä.

2. Pidä huoli fyysisestä suorituskyvystäsi

Rakenna itsellesi kunto-ohjelma, jolla ylläpidät toimintakykyäsi koko elämäsi ajan. Luin joskus eräästä poliitikosta, joka eli varmasti suuren henkisen stressin alla ja haastattelija kysyi häneltä miten hän jaksaa työpäivän jälkeen tai sen aikana lisäksi käydä juoksemassa pitkiä lenkkejä. Poliitikko vastasi oivallisesti, ettei jaksaisikaan jos ei kävisi juoksemassa. Tämä onkin koko kuntoharjoittelun juju – fyysinen ja samalla myös psyykkinen kestävyys paranee harjoittelemalla.

Rakenna itsellesi myös lihaskunto-ohjelma, jolla ylläpidät suorituskykyäsi korkealla tasolla ja samalla ehkäiset tuki- ja liikuntaelimistösi rappeutumissairauksia. Esimerkiksi toimistotyössä selkä ja niska-hartiaseudun vaivat ovat yleisiä. Näiden lihasperäisten vaivojen hoito on lihashuoltoa eli venyttelyä, kuntosaliharjoittelua ja tarvittaessa hierontaa. Säästyt varmasti useilta kärsimyksiltä, jos olet lihaksistoltasi hyvässä, tasapainoisessa ja treenatussa kunnossa. Tärkeintä ei ole voima ja kuntosalin suurimmat hauikset vaan sinun lihastesi tasapainoisuus ja terve lihaskunto – senkin ylläpitämiseen tarvitaan säännöllistä harjoittelua.

Yksinkertainen harjoitteluohjelma on 3 kertaa viikossa aerobista harjoittelua (esim. juoksu, hölkkä, uinti, pyöräily) ja 3 kertaa viikossa lihasryhmäkohtaista kuntosaliharjoittelua. Ja kuntosalille kannattaa toki mennä kävellen tai polkupyörällä, jolloin matkakin toimii hyvänä lämmittelynä ennen harjoittelua.

3. Syö järkevästi

Yötyö tai stressi johtavat usein lihomiseen ja unihäiriöihin, lihominen ja unihäiriöt johtavat masennukseen ja ahdistukseen ja masennus ja ahdistus johtavat suklaan syöntiin ja alkoholin käyttöön. Aika yksinkertaiselta kuulostava terveyttä heikentävä kokonaisuus, joka valitettavasti joidenkin ihmisten elämässä on arkipäivää – ja siitä on usein kovin vaikea päästä irti.

Tee suunnitelma siitä mitä käytät ravinnoksesi ja pitäydy siinä. En pitäisi niinkään haitallisena ajoittaista napostelua tai rasvaisen munkin tai suklaan tai hampurilaisten syömistä. Haitallisempaa on todennäköisesti se, jos ruokavalio koostuu yksinomaan hyvin kapeasta määrästä ravintoaineita – esimerkiksi suklaakekseistä tai vain grilliruoasta. Syö monipuolisesti. Syö muutakin kuin teollista valmisruokaa. Syö tuoretta lihaa, kasviksia, vihanneksia, leipää, syö itse valmistettua hyvää ja puhdasta kotiruokaa. Juo riittävästi – suositus on 1500-2000ml vuorokaudessa ja hikoillessa vielä enemmän. Useat juovat aivan liian vähän.

Tee painonhallintasuunnitelma. Sekä voimakkaaseen ylipainoon että voimakkaaseen alipainoon liittyy sairastumisen riskin lisääntyminen – on terveellistä olla jotakuinkin sopusuhtainen. Jos olet reippaasti yli- tai alipainoinen, tee sellaisia painonhallintaan vaikuttavia muutoksia elämässäsi, jotka vähentävät sairastumisen riskiä ja lisäävät toimintakykyäsi. Liikunnan ja ruokavalion sovittaminen ovat terveellisiä valintoja, jotka kannattaa tehdä. Jos pyrit vaikuttamaan painoosi, pyri hitaasti etenemään kohti maalia, esimerkiksi puoli kiloa kuukaudessa on sopiva tavoitevauhti.

4. Nuku riittävästi

Riittämätön uni heikentää elämänlaatua, vähentää päiväsaikaista suorituskykyä ja altistaa erilaisille metabolisille sairauksille. Älä tingi pitkäaikaisesti riittävästä ja virkistävästä unesta. Jotkut ikiliikkujat tekevät muuta työtä päivisin ja ajavat lisäksi taksia öisin, mutta tällaista toimintaa ei voi pitkällä tähtäimellä kukaan harrastaa sairastumatta. Älä ole liian ahne elämässä – jos haluat enemmän asioita kuin sinun kapasiteettiisi mahtuu, johtaa se todennäköisesti stressiin ja lopulta unihäiriöön. Jos nukut huonosti stressioireiden vuoksi, yritä priorisoida elämäsi asioita itseäsi kuunnellen siten, ettei ihan kaikkiin tilaisuuksiin, tapaamisiin tai rientoihin ole pakko mennä mukaan. Älä vaadi itseltäsi liikoja. Valitse ne asiat elämästäsi, jotka vievät sinun tavoitteitasi parhaiten eteenpäin ja hylkää ne, joilla ei ole sinun elämällesi tai tavoitteillesi merkitystä. Pyri löytämään elämän malli, jossa nukut yleensä hyvin ja koet toimintakykysi päiväsaikaan hyväksi. Vältä jatkuvaa voimakasta stressiä.

5. Vältä haitallisia tekijöitä

On paljon erilaisia kemiallisia aineita tai fysikaalisia tekijöitä, jotka ovat ihmiselle haitallisia. Olisi typerää olla huomioimatta aiempien sukupolvien tekemät havainnot ja kokemukset. Ei ole oikein tai väärin huolehtia itsestään – on vain typerää elää tiedostamatta ympäröiviä riskejä.

Vältä jatkuvaa alkoholinkäyttöä. Vältä jatkuvaa tupakointia. Vältä jatkuvaa huumausaineiden käyttöä. Vältä liuottimien hengittämistä. Käytä työtehtävissä aina asianmukaisia suojavälineitä esimerkiksi filtterillistä hengityssuojainta tai suojakäsineitä tai kuulonsuojaimia. Mittaa kotisi radon-pitoisuus. Vältä työssä tapahtuvassa altistuksessa myrkkyjen käsittelyä paljain käsin tai pölyjen hengittelyä. Vältä asbestipölyä. Lue lievistä oireista, joita esimerkiksi työpaikalla tapahtuva homealtistus voi aiheuttaa. Seuraa myös kotisi sisäilman laatua. Opettele minkälaisia erilaisia sairauksia voi saada esimerkiksi ulkomailla liikkuvalta kulkukissalta tai apinalta. Tutustu erilaisten tartuntatautien leviämiseen ja keinoihin, joilla voit välttää itse sairastuttuasi niitten levittämisen läheisiisi. Listaa voisi jatkaa loputtomiin – aloita jostakin sellaisesta riskitekijästä, joka on sinun elämässäsi selvästi läsnä, ja johon voit vaikuttaa.

6. Toteuta omatoimista seurantaa

Omatoimisella seurannalla voit havaita jonkin sairauden kehittymisen mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Seuraile kaikkia ruumiisi toimintoja ja tutki itseäsi harvakseltaan. Tarkastele ihoasi. Seuraa suorituskykyäsi. Mittaa verenpaineesi silloin tällöin. Tee tarvittaessa muistiinpanoja ja vertaa aiempiin merkintöihin. Mikäli huomaat selviä muutoksia aiempaan verrattuna tai olet oireinen, ota yhteys lääkäriisi. Sinä olet paras ja herkin oman ruumiisi toimintojen seuraaja – jos vain avaat silmäsi ja kuuntelet elimistöäsi. Voit täydentää omatoimista seurantaa osallistumalla yleisiin sairauksien seulontatutkimuksiin tai käymällä terveydenhuollon ammattihenkilön tekemässä terveystarkastuksessa, johon voi tarvittaessa liittyä myös laboratorio- tai kuvantamistutkimuksia riippuen seulonnan kohteesta. Liian tiheästä tai yliaktiivisesta oireettoman ihmisen tutkimisesta ei kuitenkaan todennäköisesti ole mitään hyötyä (esimerkkinä kolesteroliarvojen seuranta 3kk-6kk välein muutoin terveellä ihmisellä). Joissakin tapauksissa liiallinen terveen henkilön tutkiminen voi johtaa myös tutkimusstressiin tai sairaudenpelkoon ja olla siten haitallista.

7. Älä elä elämääsi yksin

Tiedetään, että on terveellisempää elää yhteisön jäsenenä kuin yksin. Ihminen voi silloin paremmin. Läheinen ihminen tuo parhaimmillaan iloa ja hyväksyntää ja toisaalta ystävän kautta oppii näkemään myös muiden ihmisten elämän haasteet ja vaikeudet. Ystävä saa pitää myös ystävistään huolta. Mutta jopa satojen ihmisten ympäröimänäkin voi elää elämäänsä yksin, liian yksin. Se onnistuu vain omia tarpeitaan havainnoimalla, vain omaa tulevaisuuttaan katsomalla. Tällöin varsinaista yhteistä tavoitetta tai projektia ei ystävyyteen kuulu – vain pinnallinen ystäväsuhde. Tutustu syvemmin muihin ihmisiin ja kehitä ystäväsuhteitasi. Joskus sukulaisetkin jäävät vieraiksi, tuskin tuntevat toisiaan tai mitään yhteistä ei suvun jäsenillä ole sukunimen lisäksi. Yksi verkostoitumis- ja tukiverkkomahdollisuus jää tällöin käyttämättä.

Monet perheellisetkin saattavat elää elämäänsä yksin – jakamatta ja näkemättä ja kokematta. Perhe-elämästä muodostuu tällöin pakollinen paha päivään, jossa pääpaino on esimerkiksi työpaikalla tapahtuvassa urakehityksessä, joka vie käytännössä koko valveillaoloajan. Perheenjäsenten pitäisikin kommunikoida ja muodostaa perheen omat tavoitteet siten, että kaikki perheen jäsenet vievät perheen yhteisiä asioita yhdessä sovittuihin suuntiin. Yksilön on yleensä luovuttava jostakin muusta, jotta perheeseen liittyvät asiat ja velvoitteet saadaan yhteisesti sovitulla tavalla hoidettua. Tämä on monelle hyvin vaikeaa – henkilökohtaista luopumisen tuskaa. Mikäli et osaa luopua mistään perheesi hyväksi, elät elämääsi todennäköisesti henkisesti yksin. Ja se taas on terveydellesi mahdollisesti haitallista.